Ja sitten on yhtäkkiä taas yhden kesän kiireet ohi ja elämä palaa normaali uomiinsa. Käsittämätöntä miten äkkiä koko projekti on ohi ja entistä elämää! Ensi-illan ja esitysten aikaan on niin kiire, ettei ehdi edes kirjoittamaan ja sitten ennen kuin huomaakaan on kaikki jo ohi.
Tämä vaihe hieman esityskauden jälkeen on oikeastaan kauhein: mielessä pyörii kaikki mitä olisi voinut/pitänyt/kannattanut tehdä toisin, ei ole vielä tarpeeksi etäisyyttä että kuitenkaan näkisi kirkkaasti, eikä vielä ole irtaantunut tarpeeksi että osaisi katsoa eteenpäin. Sitä vaan vielä työstää sitä Ilkkaa (tai mikä sitten kulloinkin oikein on ollut työnalla) ja jossittelee.
Ilkasta jäi kuitenkin hyvä mieli. Näyttelijät onnistuivat aivan loistavasti - tuntui tosi hienolta katsoa esityksiä ja myhäillä, että 'juuri tuota minä tarkoitin kun kirjoitin, juuri noin se menee'!! Ja kun yleisö osasi reagoida toivotulle tavalla, tai aivan yllättävälläkin, niin kyllä tuntui hienolta. En olisi hämmästynyt, jos näitä näyttelijöitä nähtäisiin vielä paljon muissakin näytelmissä - kyllä kannattaa kysellä jos etsitte osaavia tekijöitä!
Edelleen kyllä aamulla heti tarkistan säätiedotuksen: millaista keliä on illaksi tulossa? Sitten havahdun ja muistan, että ihan sama - meillä ei ole näytöstä!! Toki muille teattereille soisin hyviä kelejä, mutta tuntuu vapauttavalta kun ei itse taas ole säitten armoilla!
Kun nyt itse näyttelen Kyläsepän Karkausvuosissa, nautin siitä, että Jyrkillä ja Eerolla on kaikki vastuu - minä vaan teen mitä toiset suunnittelee! Olen hyvin etuoikeutettu kun saan katsoa teatterintekemistä näin monipuolisesti - kaikki osa-alueet tulevat tutuiksi ja toisaalta saan teatterista eniten irti, toisaalta ....
Toisaalta huomaan, että kun tiedän ohjaajan ja näyttelijän toiveet, tulee kirjoittaminen vaikeammaksi kun jo siinä vaiheessa miettii miten kukakin näyttelijä ehtii kohtauksesta toiseen, miten katsomo ehtii ja niin edelleen! Olisi ihanaa kun voisi vaan kirjtoittaa ja ajatella, että ne on sitten ohjaajan murheita:)
Vaikka taas ensi-iltana päätin, että ikinä enää halua kokea sitä jännitystä ja ahdistusta mikä ensi-iltaan liittyy (muistaako kukaan vuorosanojaan? Miten ihmeessä kuvittelin, että minulla olisi mitään sellaista sanottavaa, että joku haluaisi tulla sitä katsomaan? Tuleeko hirmumyrsky juuri tänään? Inhoaako yleisö tätä näytelmää?), niin huomaan, että mielessä pyörii jo seuraavat näytelmät! Todellakin jo kaksi tai kolme kappaletta, Anopeista kesäteatteri, kirkkonäytelmä ja 'runonäytelmä'... Toisaalta on ihanaa, että tietää mitä ensi talven tekee, toisaalta ahdistaa jo valmiiksi - ei rauhallista kesää ensi vuonnakaan:)
