paras näyttelemisessä on.....

Tämän kesän näytelmäryhmän (siis Mamma marttyyrin) kanssa yhtenä päivänä haastattelimme toisiamme tutustuaksemme paremmin. Kysymyksiä ei ollut mitenkään ohjattu tai etukäteen päätetty, jokainen sai itse päättää mitä kysyy ja vastaa:) Ja samalla otimme kuvia toisistamme  -hankalinta oli ehkä kuvattavana oleminen....

Oli tosi mielenkiintoista jälkeenpäin lukea mitä olimme kysyneet ja vastailleet. Kaikkia tuntui kiinnostavan mikä näyttelemisessä on parasta, miksi käytämme vapaa-aikaamme teatteria tekemällä. Yhdessä tekeminen. yhteishenki ja uusiin ihmisiin tutustuminen olivat ne syyt jotka nousivat esiin.

Meitä on pieni ryhmä, vain kuusi näyttelijää ja se aiheuttaa sekä haasteita, että mahdollisuuksia. Haasteellista on se, että pieni ryhmä tekee koko näytelmän - vastuu on siis jokaisella suuri. Ei ole ketään kenen selän taakse voisi piiloutua. Ei ole ryhmää johon voisi hukkua. Mahdollisuuksia sikäli, että me todella opimme tuntemaan toisemme. Tiedämme toistemme vahvuudet ja heikkoudet, tiedämme milloin toinen tarvitsee apua ja milloin vapautta. Pienessä ryhmässä yhteishenki on entistäkin tärkeämpi - säröt eivät huku vaan kasvavat ja siksi toimeen on oikeastaan tultava.


Pieni ryhmämme tiivistyy ihanasti - ikähaitarimme on  12 -74 vuotta. Aika harvassa harrastuksessa voi oikeasti näin eri ikäiset tekijät toimia yhdessä tasa-arvoisina, toisiaan tukien, yhdessä kehittyen. Hattua nostan koko ryhmälle. Tietysti se näkyy, että nuorimmat ryhmäläisemme ovat niitä konkareita joukossa. Heillä on yllättävän paljon näyttömökokemusta. Mutta ihanaa on se, että vaikka joukossa on myös melkein ensikertalaisia, ei jakoa uusiin ja vanhoihin ole syntynyt, päinvastoin!

Ja aivan varma olen siitä, että kun ensi-ilta tulee, näkyy se myös näyttämöllä, että luotamme ja uskomme toisiimme.

Teatterin tulevaisuus on hyvissä käsissä

Tulee usein valitettua kaikenlaisesta. Välillä asiasta ja välillä vähän turhaan. Mutta nyt täytyy  kehua. Kun syytä on.

Olen tehnyt aktiivisesti omien teatteriproduktioiden kanssa töitä melkein kymmen vuotta. Tarkalleen ottaen ensi vuosi on kymmenes. Ja koko ajan, ensimmäisen vuoden kulisseissa ja väliaikatyttönä, sitten näyttämöllä, on toiminut nuori näyttelijä, Enni. Aluksi vuorosanoja ei oikeastaan ollut kuin muutama, sittemmin niitä on tullut lisää. Jokaisessa harjoituksessa hän on käynyt reippaasti ja tsempannut kaikkia muitakin jaksamaan. Vaikka on ollut pienin paikalla. Aluksi toki tärkeintä oli varmaan väliaikakahvit ja eväsvoileivät mutta pikku hiljaa keskiöön nousivat omat ja muitten roolisuoritukset.


Viimeiset kolme vuotta Enni ja  toinen loistava nuori nainen, Elviira, ovat yhdessä vetäneet ihan täysipitkät ja koko näytelmän kestävät, keskeiset roolit hyvin suveneeristi. Ammattimaisesti. Vaikka heidän matkansa harjoituksiin kestää kolme tuntia edestakaisin. Vaikka me aikuiset emme aina yllä heidän tasolleen. Vaikka me aikuiset aina välillä unohdamme vuorosanamme ja sotkemme heidänkin esitystään. Vaikka me aikuiset aina välillä harjoituksissa intoudumme puhumaan kaikesta muusta kuin näytelmästä. Kertaakaan en ole kuullut valitusta. En edes autossa matkalla harjoituksiin tai kotiin.


Ja kyllä on pakko sitten kehua yksi ihan mahtava nuorimieskin tähän samaan syssyyn. Konsta on tosi pienenä muutaman vuoden 'päässy' äitinsä kanssa harjoituksiin ja odottanut tuntitolkulla kun me harjoitellaan. Ja jaksanut vielä käydä melkein kaikki esityksetkin katsomassa. Rutisematta. Ihan mielettömän mahtava tyyppi.  Aluksi ei ihan kauheesti meidän kanssa jutellut, ujostutti, mutta viime vuonna osasi jo meidän vuorosanatkin paremmin kuin me. Kiitos Konsta. Usein kaipaan sinua ja hevosia nykyään. Toivottavasti ensi kesänä tulette taas näytelmään!

Lopuksi täytyy myös innolla kertoa miten hieno ja asianatunteva teatterinkuluttaja Ennistä on tullut: kuukausi sitten  hän jo varmisti, että teatterilehti ilmestyy tänäkin vuonna. Että voimme sitten ajoissa suunnitella miten ehdimme kaikki ne kesäteatterit näkemään mitkä haluammekin. Viime kesänä kun jäi yksi väliin aikataulullisista syistä. Teatterin tulevaisuus on hyvissä käsissä!

Kulttuuria? Turhuutta?

Jälleen kerran olen ällistynyt sitä miten kapeasti osaamme katsoa asioita omalta kannaltamme ja miten vähän ymmärrämme kokonaisuuksia!! Ja miten vaikea on määritellä eri asioita, kuten nyt esimerkiksi kulttuuria.

Olen tosi pitkään tehnyt taidetta ja kuluttanut erilaisia kulttuuripalveluja. Olen ollut ylpeä suomalaisesta tekemisentasosta ja kulttuurin monipuolisuudesta. Me osaamme paljon ja teemme sitäkin enemmän. Ja usein osaamme tehdä kulttuuria hymyssä suin - nauttien tekemisestä.


No. Nyt sitten olen hämmästyneenä kuunnellut, en huonoa tekemistä vaan sitä miten määrittelemme kulttuurin!! Miten on mahdollista, että vielä nykyäänkin on niin paljon niitä joille kulttuuri on vain ja ainoastaa musiikkia tai niitä joille taide on vain ja ainoastaan kuvataidetta????????????????????????????????????????????

Haloo Suomi - haluan nyt taas muistuttaa, että maailmassa on niin paljon muutakin kuin musiikkia ja kuvataidetta! Entäs tämä minulle rakas teatteri?? (juuri näiden samaisten ahtaasti ajattelevien ihmisten mielestä kesäteatteri varsinkin on vanhanaikaista, kuolevaa kansanperinnettä, jolla on vain marginaalinen arvo!) Entäs minulle hyvin läheinen runonlausunta?? (juuri näiden kapeakatseisten ihmisten mielestä tämä siis on jo kuollut osa suomalaisuutta!) Entäs valokuvaus?? (selvästi arvostustaan menettänyt kun kaikilla on kännykamerat!) Entäs kirjallisuus?? (eihän kukaan enää nykyään mitään lue!) Entäs tanssitaide?? (eihän kukaan nykyään enää mihinkään liiku!) Entäs performansitaide?? (no tätähän ne kapeatihmiset eivät ole koskaan laskeneet kunnon kulttuuriksi!) Entäs kaikki muu???????(mikä??)

Aivan yhtä älytöntä kuin väittää, että kaikki urheilu on jääkiekkoa, on väittää, että kaikki tärkeä kulttuuri on musiikkia.  En siis todellakaan vastusta jääkiekkoa (olen jopa käynyt 2 liigatasoista otteluakin katsomassa:)) enkä musiikkia - päinvastoin. Rakastan musiikkia. Musiikki kuuluu olennaisena osana elämääni. Kiinteästi. Ja Tappara on edelleen suosikkijoukkueeni - anteeksi Jokerit, olette hyvä kakkonen!

Mutta niin kuuluu moni muukin asia. Olen nyt isomman kiukun laskeuduttua vain hyvin kiitollinen siitä, että elämääni kuuluu monenlainen kulttuuri. HYVIN monenlainen.
Ja sen saman kokemuksen haluaisin jatkossa turvata muillekin ihmisille.

Joten lupaan taas taistella tulisieluisesti kaikenlaisen kulttuurin edistämisen puolesta. Vilpittömästi.
Ehkä eniten kuitenkin teatterin ja sanataiteen. Mutta en ainoastaan niiden.