Ahdistus lisää luovuutta?

Ymmärrän hyvin, että kun meitä uhkaa vaikea sairaus me reagoimme siihen, Ymmärrän hyvin, että vaaran uhatessa me jäämme vapaaehtoiseen tai pakolliseen eristykseen ja pidämme välimatkaa. Ymmärrän hyvin senkin, että pesemme käsiä, käytämme maskia, soitamme emmekä näe, etsimme kotonaolemisesta hyviä puolia ja yritämme rauhoittua.

Mutta sitä en ymmärrä, että nyt, ahdistuksen, epätoivon ja jopa pelonkin keskellä täytyisi olla vielä luovakin. Ei. Tätä en pysty käsittämään.

Minun luovuuteni syntyy vapaudesta. Minun ajatukseni lähtevät lentoon silloin kun haluavat. Ne etsivät ovat reittinsä ja rakentavat uusia tekstejä silloin kun niille sopii. Toki yritän ahkeralla kirjoittamisella ja tekemisellä niitä kannustaa, yritän muistuttaa, että luovuus on työtä ja tekemistä ja että inspiraatiokin syntyy tekemisestä.

MUTTA kun takaraivossa velloo ahdistus, kun mieli pyörii ihan arkisen henkiinjäämisongelman ympärillä, on todella vaikeaa sanoa ajatuksille, että lentäkää nyt ihan huikeasti ja keksikään nyt ihan mielettömän hienoja juttuja. Että ottakaa nyt kaikki irti tästä ajasta jonka ystävämme korona on teille antanut. Että rakentakaa nyt hulppeita rakennelmia tulevia kesiä varten kun kerrankin on aikaa kirjoittaa ja tehdä.

En varmaankaan ole ainut luovaa työtä tekevä ihminen joka löytää itsensä tästä tilanteesta: aikaa tehdä olisi, mutta kuristava tunne jossain sydämen-kurkun-ja-vatsan-tienoilla estää kaiken luovuuden. Estää näkemästä mahdollisuuksia ja heittää mieleen vain rajoja, kieltoja ja hylkäämisiä.

Tiedän tietysti, että täytyisi katsoa positiivisesti ja iloisesti ja että yhdessähän tässä kaikki ollaan ja niin. Mutta silti.....

Onneksi minulla on puutarha ja kasvimaa - kädet vaan multaan (vaikka joka päivä sataakin räntää ja lunta ja rakeita) ja juurruttamaan itseään. Multatearapia toimiikin yleensä päivisin ja jos on oikein hyvä tuuri, tulee tehtyä niin raskaita maansiirtohommia, että yöllä nukkuukin. Mutta luovaan tekemiseen tästä on tosi pitkä matka.

Sitä todella kaipaan. Sitä 'olemisen helppoutta ja keveyttä', sitä hengityksen rauhallisuutta ja syvyyttä mikä mahdollistaa muunkin helppouden - ja luovuuden.

Jonakin päivänä vielä............................................................... ?

Toivotaan, tehdään ja nautitaan

Olipas mahtavaa kuunnella kun hallitus lupasi, että kesäkuun alussa saamme tavata peräti 50-hengen voimalla. Ensimmäinen ajatukseni oli luonnollisesti: Ihanaa- voidaan sittenkin esittää kesällä teatteria!!! Suuri helpotus ja riemu ja ilo ja kaikki mahdolliset positiiviset tunteet pääsivät valloilleen monen viikon pelkäämisen jälkeen.

Seuraavana päivänä iski realismi: turvavälit! Miten ihmeessä ne voidaan muka järjestää? Onneksi joskus ymmärrän olla realistinen ja mennä oikein paikanpääälle katsomaan ja  mittaamaan, enkä vaan kuvittele ja pelkää. Niinhän siinä kävi, että ihan viittäkymmentä ei todellakaan mahdu meidän pieneen katsomoon vurvaväleillä, mutta 40! Neljäkymmentä mahtuu!!!! JEE!!! Ja siihen näyttelijät päälle, niin sittenhän meitä on 50!

Eli nyt täytyy tehdä muutama muukin muutos: liput voi tilata etukäteen ja tulostaa kotona, joten ei tarvitse edes siinä kohtaa  miettiä, jos yhtää mietityttää. Toki teemme kaiken täällä niin hygieenisesti kuin mahdollista, jotta ihmiset voivat turvallisin mielin tulla nauttimaan esityksistä!

Mutta näitä asioita on jo mukavakin miettiä ja järjestellä. Se  mustana kaiken yllä vellova epätoivo ja epätietoisuus oli paljon vaikeampaa sietää ja kestää. Käytännön toiminta on aina ollut minulle helpompaa kuin odottaminen ja tässä viime kuussa se tuntui todellakin vaikealta.  Huonokin tulevaisuus on helpompi sietää kun tietää mitä voi ja ei voi tehdä. Se tietämättömyys on se pahin mahdollinen asia.

Joten ihanaa, että päätös on tehty, olkoon itse kukin sitten mitä mieltä tahansa päätöksestä. Minä kiitän ja käärin hihat ja ryhdyn taas töihin!!!!

TERVETULOA TEATTERIIN 6.6.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!