Vuoroin vieraissa

Tänään oli harvinainen vapaapäivä. Meillä oli  Myötätuulessa eilen ylimääräiset harjoitukset ja ehdin muutenkin tekemään pois jaloista monta rästihommaa -  joten tänään sain  rauhassa viettää oikein kunnollista vapaapäivää. Mitä tein? No, vein äitienpäiväkukat haudoille päivää etuajassa. Ja.

Ja menin kesäteatteriin. Tai siis kesäteatterin harjoituksiin! Kyläsepällä harjoiteltiin innolla ja sinne änkesin itseni katsomaan harjoituksia. Voi miten ihanalta tuntui. Monta, monta vuotta näyttelin aina kesät Kyläsepällä -  koko kesän! Alkukesä kului harjoituksissa ja loppukesä esityksissä. Viime kesä oli ensimmäinen kun en loppukesää viettänyt siinä pihapiirissä.


Mutta miten mukavaa olikaan verestää muistoja ja nähdä tuttuja!! Kukaan, joka ei ole itse näytellyt teatterissa, ei ehkä käsitä sitä ainutlaatuista yhteyttä minkä teatteri ihmisten välille rakentaa! Tänään näin entisen mieheni, petturi sulhaseni, itsekkään veljeni ja monta muuta sukulaista joiden olemassaoloa en edes muistanut - mutta jotka tunnistin omikseni heti kun näimme!!Vain teatterin lava ja takahuone
voivat rakentaa tälläisiä lankoja ihmisten välille!

Näyttämöllä on pakko luottaa toiseen ja muuttaa todeksi se minkä käsikirjoittaja on tekstiinsä kirjoittanut. Näyttömöllä on luotava illuusio todeksi ja näyttäydyttävä haavoittuvastikin käsikirjoittajan kaavailemassa roolissa - olkoon se sitten petturi, juoppo, äiti tai rakas - ja se on tehtävä yhdessä toisten kanssa. Siitä syntyy se yhteys näyttelijöiden välille, se käsittämätön läheisyys mikä sitten taas katoaa jonnekin kun esirippu laskee. Se katoaa, muttei unohdu! 

Kiitos Kyläseppä kun sain viettää näin ikimuistoisen vapaapäivän!!!

Yks tykkää äidistä....

Otsikko on lohdullinen minulle, joka olen sekä äiti, tytär että isoäiti - joku varmasti tykkää! Se on hieno juttu se, sillä jokaisen ohjaajan / käsikirjoittajan tavoin taas tähän aikaan vuodesta epäilen kaikkien tykkäämistä - kuka tumpelo minun käski taas kirjoittaa näytelmä! Eihän tästä voi kukaan tykätä!!!

Mutta onneksi joku tykkää. Siitä olen ihan varma. Yhtä varma kuin siitäkin, ettei joku tykkää. Joku ei tykkää kun on niin vähän näyttelijöitä (tasan kuusi). Ja joku tykkää kun ei oo ihan valtavasti näyttelijöitä (edelleen ne kuusi). Ja minä tykkään kun on niin loistavat näyttelijät (siis ne viisi, itsestäni en ole ihan varma:))

Tässä me neljä viimeksi lumisateessa harjoitelleet

Tässä näytelmässä meitä  naisia on myös kolmessa polvessa- on mammaa, Unelmaa ja Alinaa ja meitä muita. Ja varmasti meistä joku ärsyttää ihan kamalasti. Ja joku meistä ihastuttaa ihan mahdottomasti. Ja lähes kaikki tulevat olemaan meistä erimieltä keskenään. Ja joku miestä puhuu liian nopeasti. Ja joku toinen ei katsonut tarpeeksi yleisöön. Ja kolmannella oli ihan kamalat vaatteet. Ja neljännellä oli loistava puku. Ja viides ei muuten vaan ollut rooliinsa sopiva. (se yksi mies pääsee vähemmällä arvioinnilla - sitä käy varmaan vähän sääliksi kun se on ainut!!)


Mutta se on varma, että lähes jokaisella teatterissa kävijällä tulee olemaan meistä selkeä mielipide. Ja niin kuuluukin olla. Siihenhän me pyrimme. Yritämmekin herättää tunteita. Kuka tätä muuten tekisi?
Yritämme roolisuorituksillamme herättää katsojan pohtimaan niitä asioita joita näytelmällä haluamme nostaa esille - ja näin tehdessä asetamme itsemmekin arvostelulle alttiiksi.

Ja koska näyttelijöitä on vain kuusi, joutuu jokainen meistä kantamaan aika ison vastuun omilla harteillaan. Jokainen meistä joutuu rohkeasti kantamaan tätä herättelyn 'taakkaa' ja vastaamaan kuitenkin sitten omilla kasvoillaan yleisön kritiikkiin. Mutta näin saa myös sitten vastaanottaa kehut:)!!

Rehellisesti täytyy myöntää, että oikeesti tässä vaiheessa tykkään valtavasti meidänkin näytelmästä - yleensä tykkään, niitä näytelmiä on aika vähän mistä en tykkää - enkä kehtaa nyt tähän laittaa niistä listaa!! Reippaasti käymme rekkain alle - on nyt meidän tunnuslauseemme - rinta rottingilla, syteen tai saveen!

Taas muutetaan.. anteeksi miehet!!

Viime kesänä pystytettiin Myötätuulen teatterin katsomo työllä ja vaivalla tuohon etupihalle. Ajattelin, että valmis kuisti tarjoaa mahtavan näyttämön ja talo siinä toimisi kaikupohjana ja heijastaisi äänen hienosti katsomoon. Ja niinhän se toimikin. Paitsi, että aurinko paistoi katsojien silmiin. Vessat oli lähellä mutta tiellä kulkvat autot häiritsi välillä kuuluvuutta. Ja latisti tietysti vähän tunnelmaakin.

Koko syksyn ja vähän talveakin mietin ja pähkäilin ja sanoin siirtäväni koko teatterin talon taakse pellolle. Tuuleen ja tuiskuun. Keskelle aukeeta. Saviseen maastoon. MUTTA talo olisi ohi kulkevien autojen ja teatterin välissä.

Sitten Caruna kaivoi sähkökaapelinsa pellolle ja mylläsi sen kamalaan kuntoon. Savikasoja on vähän vaikea edes kuvitella elämyksellisiksi... joten:

Lumien vähetessä sitten päätin, että teatteri siirretäänkin tontin toiseenpäähän, entisen tenniskentän päälle. Korkeat kuuset suojelevat suuremmilta tuulilta ja savimaat on jo valmiiksi nurmikon alla piilossa. Ja sinne sitten rakennetaan katos - ei sada katsojien päälle eikä paista aurinko silmiin. Näyttelijä-parat sitten onkin tänä kesänä ilman kattoa ja saavat auringon silmiinsä silloin kun ei sada. Tasan ei mene onnen lahjat...  Varmaan ensi talven mietin mitä teatterille nyt tehdään....

Ja miehet on tietysti ne jotkä tässä kärsii -  teatterin siirtäminen tontin toiseen laitaan ei nimittäin ole ihan yksinkertainen projekti. Katon rakentaminen vaatiin suunnitelmia, laskelmia ja mitä erilaisempia asioita huomioonotettavaksi - onneksi isä-Eero on kärsivällisesti piirtänyt ja laskenut! Ja taas piirtänyt.

 Antti-Jussi, Erik ja  Petteri on viime päivät pystyttäneet tolppia, 'juurruttaneet' katsomoa, suoristaneet. tasoittaneet, siirtäneet ja kiilanneet - uskomattoman loistavia tyyppejä!!! Toivottavasti en ikinä joudu tekemään mitään ilman heitä!!!

Leilan kanssa sitten on mietitty näyttömöä, kokoa ja sijaintia. Suuntaa ja seiniä. Huh -huh! Teatterin tekeminen olisi aika helppoa jos saisi vaan kirjoittaa ja ohjata. Mutta aivan uskomaton määrä palasia on saatava kohdalleen ennenkuin voidaan oikeasti 'vaan' näytellä ja esittää yleisölle hienoa teatteria. Varmasti olen vielä monta kertaa ihan paniikissa ennen ensi-iltaa - en ole oppinyt jonglööraamaan vaikka kerran päiväkausia yritin opetella. Nyt tuntuu, että täytyisi oikeasti pitää ainakin viittä palloa yhtä aikaa ilmassa....

Mutta kuten sanoin - onneksi en ole yksin! Onneksi ympärillä on mahtava tiimi joka osaa heitellä palloja ja ottaa koppeja ainakin yhtä hyvin kuin Jokioisten Koetuksen pesäpalloedustusjoukkue!