Ihan pakko siis taas kirjoittaa kun tämä vaihe on niin kihelmöivän ihana! Vaikka kuinka viime kesänä päätin (taas kerran) etten enää ikinä kirjoita mitään niin nyt kun aloitin ensi kesän näytelmän kirjoittamisen olo on niiiin super ihana!
Siis tämä vaihe on paras: Olet päättänyt aiheen, juonen mutkat, henkilöt, tehosteet ja kaiken. Tiedät täsmälleen mitä haluat kirjoittaa ja miksi ja kenelle. Hah! Mikään ei tietenkään sitten oikeasti tapahdu niinkuin suunnittelit! Olen ennenkin ihmetellyt miten näytelmän henkilöt voivat ottaa vallan mutta niin vaan käy. Ja se on super ihanaa!
On jännittävää nähdä miten omat ajatukset muuttuvat kun kädet siirtyvät koskettimille, miten henkilöhahmot muotoutuvat erilaisiksi kuin olit kuvitellut ja juonikin siirtyy vähän eri raiteille kun mitä luulit.
Mahtava tunne. Ymmärrän miksi taiteilijat nauttivat Flow-tilasta - kun mieli ottaa vallan järjestä ja ajantaju katoaa ja oma tahto tuntuu taipuvan työn tahtoon ja ... niin. Kun uppoudut työhösi niin, ettet huomaa muuta.
Ja kuinka vierailta tuntuvat tyhjä jääkaappi ja pölyt nurkissa - ymmärrät ne periaatteessa muttet käsitä miten ne sinuun liittyvät:) Miten oudolta tuntuu vastata ihmisten puheeseen - aivan kuin he puhuisivat täysin vierasta kieltä mitä sinun planeetallasi ei käytetä!
Ja miten räjähdysherkkä voi olla kirjoittajan mieli - yksikin keskeytys väärään aikaan ja olet valmis muuttamaan vaikka sinne saturnukseen kunhan vaan saisit kirjoittaa rauhassa!!!!
En yhtään innolla odota sitä hetkeä tässä työssä kun on taas aika alkaa se anteeksi pyytämisen ja lepyttämisen jakso elämässä - kun yrität vienosti kaikille läheisille selittää, että en se minä ollut, se oli se .... pirkka? Se julma innostunut taiteilija joka yritti pysyä hengissä siinä kirjoittamisprosessissa mihin melkein itsekin hukkui... etten mitenkään tarkoittanut, että jättäkää minut ikuisiksi ajoiksi rauhaan ja menkää heti kauas pois ja olkaa HILJAA! Ei, se ei enää sitten ole se vaihe josta innostun ja nautin.
Se vaihe on nyt - nyt kun en vielä ole loukannut ketään, en kiljunut kenellekään, en tyrmistynyt kenestäkään näytelmässäni, en ahdistunut pelätessäni mitä yleisö tai näyttelijät ovat mieltä. Ei, tämä vaihe on vielä uutta ja ihanaa, tutustumista kuin ensi treffeillä, ennen ensi suudelmaa. Vielä ei kukaan ole pettynyt mihinkään eikä kehenkään - kaikki on vaan niiiiin ihanaa ja uutta - taas:)
tiistai 8. marraskuuta 2016
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Anteeksi että arvostelen...
Nyt on sittten aloitettu kesäteattereissa käyminen... onneksi olen vapaa heinäkuun illat, että ehdin itse tänä kesänä käymään aika monessa teatterissa! Melkein aina nautin esityksistä, en aina niin tykkää, mutta nautin kumminkin. Jos näyttelijäsuoritukset on hyviä, tarina ajatuksia herättävä tai lavasteet mahtavat, nautin jollain tavalla.
Ja täytyy sanoa, että yleensä kokonaisuus toimii. Mutta sitten on niitä esityksiä joihin pettyy. Syystä tai toisesta. Tänä vuonna on ollut jo muutama sellainen esitys, että olen jäänyt miettimäään miksi ihmeessä juuri tuo näytelmä tai miksi ihmeessä juuri tuollainen ohjaus..... Anteeksi.
Oikeesti mietin miksi sellainen näytelmä, jonka tarinan kertomiseen en keksi mitään syytä, esitetään vuodesta toiseen. Tai siis enemmän ihmettelen miksi sitä mennään katsomaan vuodesta toiseen... Tämä vuonna roolisuoritukset oli ihan mahtavia - todella hyviä, ohjaus toimi ja lavasteet niinkuin puvutkin... Mutta kun tarinasta ei jää mitään käteen. Paitsi vähän tyhjä olo ja kysymys miksi?
En olisi mennyt katsomaan jollen olisi mennyt isäni seuraksi. Tiesin toki jo etukäteen tarinan enkä oli sitä koskaan käsittänyt mutta se onkin varmaan joku miehinen sisäpiirin juttu.... Anteeksi taas.
Toinen suuri pettymys oli kun rakastamani monikerroksinen ja monisäikeinen tarina oli purettu kaikesta sisällöstä ja toteutettu tyhjänä puolituhmana gladiaattoriversiona huonostiohjatun tuntuisesti... Enkä nyt pyydä edes anteeksi.
Kysymys kuuluukin siis nyt eikö mitään voi nykymaailmassa tehdä ilman seksiä ja kiroilua? Eikö tarinaan voi luottaa ja antaa sen kantaa? Tärkein kysymys: Eikö voisi etukäteen varoittaa jos esittää tyhjennetyn version vanhasta klassikosta jotta yleisö tietäisi henkisesti valmentautua ennen esitystä?
Kysyn vaan......
Loppuun selfie omassa katsomossa otettuna esitysten jälkeen, huolettomasta kriitikon roolista nauttien:)
Ja täytyy sanoa, että yleensä kokonaisuus toimii. Mutta sitten on niitä esityksiä joihin pettyy. Syystä tai toisesta. Tänä vuonna on ollut jo muutama sellainen esitys, että olen jäänyt miettimäään miksi ihmeessä juuri tuo näytelmä tai miksi ihmeessä juuri tuollainen ohjaus..... Anteeksi.
Oikeesti mietin miksi sellainen näytelmä, jonka tarinan kertomiseen en keksi mitään syytä, esitetään vuodesta toiseen. Tai siis enemmän ihmettelen miksi sitä mennään katsomaan vuodesta toiseen... Tämä vuonna roolisuoritukset oli ihan mahtavia - todella hyviä, ohjaus toimi ja lavasteet niinkuin puvutkin... Mutta kun tarinasta ei jää mitään käteen. Paitsi vähän tyhjä olo ja kysymys miksi?
En olisi mennyt katsomaan jollen olisi mennyt isäni seuraksi. Tiesin toki jo etukäteen tarinan enkä oli sitä koskaan käsittänyt mutta se onkin varmaan joku miehinen sisäpiirin juttu.... Anteeksi taas.
Toinen suuri pettymys oli kun rakastamani monikerroksinen ja monisäikeinen tarina oli purettu kaikesta sisällöstä ja toteutettu tyhjänä puolituhmana gladiaattoriversiona huonostiohjatun tuntuisesti... Enkä nyt pyydä edes anteeksi.
Kysymys kuuluukin siis nyt eikö mitään voi nykymaailmassa tehdä ilman seksiä ja kiroilua? Eikö tarinaan voi luottaa ja antaa sen kantaa? Tärkein kysymys: Eikö voisi etukäteen varoittaa jos esittää tyhjennetyn version vanhasta klassikosta jotta yleisö tietäisi henkisesti valmentautua ennen esitystä?
Kysyn vaan......
Loppuun selfie omassa katsomossa otettuna esitysten jälkeen, huolettomasta kriitikon roolista nauttien:)
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Miksi? ja Mistä?
No niin - nyt on sitten kenraalit ja ensi-illat ja ensimmäiset esitykset takana - kaikista jännityksistä ja nilkkojen venähdyksistä on selvitty - kaikilla oli puvut päällä ensi-illassa (vaikka Leila sitten joutuikin ompelemaan koko yön) ja katsomo on kestänyt ja hyvin on mennyt.
Aivan ihanaa on kuunnella yleisön kehuja ja kyllä itsekin olen tyytyväinen - näyttelijät on oikeesti hyviä ja tanssijat ihania!! Nuorisoseurojen tanssijat tuovat sellaista eleganssia ja erilaisuutta esitykseen, että olen aivan haltioissani!
Hassulta on tuntunut kuunnella kritiikkiä siitä, että olen aloittanut uuden teatterin - näyttelijöitä ja yleisöä ei riitä kaikille, vanhemmat tekijät kärsivät kun uusia tulee joukkoon... Ja niinhän se tietysti on. Yleisömäärä on rajallinen ja niin edelleen. Eikä kaikki aina halua näytellä, joskus on vaikeeta löytää hyviä esittäjiä rooleihin. Minulla on ollu tuuria kun olen löytänyt niin mahtavat tyypit.
Niinkö se sitten menee, ettei koskaan kukaan saa tehdä mitään uutta? Että koska joku muu on joskus tehnyt jotain ei enää kukaan muu saa sitten yrittää mitään?
Höh - sanon minä! Minun yleisömääräni nyt ei keneltäkään ole pois (eli ihan täysiä katsomoja ei ole ollut:)) enkä minä ole ketään kieltänyt missään näyttelemästä. Enkä ehkä olisi uutta tehnytkään jos joku olisi pyytänyt minua jonnekin muualle. Mutta kun ei oli pyydetty niin teen itse:)
Ja missä muualla voisin esittää näitä vakavia kesäteatteri näytelmiä? EN missään! Kukaan muu ei ottais riskiä esittää täyttä asiaa mikä saa ihmisest pohtimaan ja miettiämään. Kukaan muu ei ottais riskiä esittää tuntemattoman kirjailijan tekstejä..... Vaikka tietysti minäkin usein pohdin pitäiskö seuraavaksi tehdä joku tunnettu ja moneenkertaan hyväksi havaittu teksti - täyttää katsomo varmasti ja luotettavasti... mutta sitten taas sorrun omiin teksteihin... Ja koska ensi kesän idea on jo, en vielä ensi vuonnakaan pääse valmiiden tekstien kimppuun.
Sen verran voin sanoa, että vakavalla perheteemalla jatketaan - joskin toivottavasti lämpimästi meille nauraen - olisi niin ihanaa jos ensi kesänäkin joku mies sanoiis esityksen jälkeen, että juuri noin se menee! Ja vaimo nauraisi vieressä, että täsmälleen noin!
Aivan ihanaa on kuunnella yleisön kehuja ja kyllä itsekin olen tyytyväinen - näyttelijät on oikeesti hyviä ja tanssijat ihania!! Nuorisoseurojen tanssijat tuovat sellaista eleganssia ja erilaisuutta esitykseen, että olen aivan haltioissani!
Hassulta on tuntunut kuunnella kritiikkiä siitä, että olen aloittanut uuden teatterin - näyttelijöitä ja yleisöä ei riitä kaikille, vanhemmat tekijät kärsivät kun uusia tulee joukkoon... Ja niinhän se tietysti on. Yleisömäärä on rajallinen ja niin edelleen. Eikä kaikki aina halua näytellä, joskus on vaikeeta löytää hyviä esittäjiä rooleihin. Minulla on ollu tuuria kun olen löytänyt niin mahtavat tyypit.
Niinkö se sitten menee, ettei koskaan kukaan saa tehdä mitään uutta? Että koska joku muu on joskus tehnyt jotain ei enää kukaan muu saa sitten yrittää mitään?
Höh - sanon minä! Minun yleisömääräni nyt ei keneltäkään ole pois (eli ihan täysiä katsomoja ei ole ollut:)) enkä minä ole ketään kieltänyt missään näyttelemästä. Enkä ehkä olisi uutta tehnytkään jos joku olisi pyytänyt minua jonnekin muualle. Mutta kun ei oli pyydetty niin teen itse:)
Ja missä muualla voisin esittää näitä vakavia kesäteatteri näytelmiä? EN missään! Kukaan muu ei ottais riskiä esittää täyttä asiaa mikä saa ihmisest pohtimaan ja miettiämään. Kukaan muu ei ottais riskiä esittää tuntemattoman kirjailijan tekstejä..... Vaikka tietysti minäkin usein pohdin pitäiskö seuraavaksi tehdä joku tunnettu ja moneenkertaan hyväksi havaittu teksti - täyttää katsomo varmasti ja luotettavasti... mutta sitten taas sorrun omiin teksteihin... Ja koska ensi kesän idea on jo, en vielä ensi vuonnakaan pääse valmiiden tekstien kimppuun.
Sen verran voin sanoa, että vakavalla perheteemalla jatketaan - joskin toivottavasti lämpimästi meille nauraen - olisi niin ihanaa jos ensi kesänäkin joku mies sanoiis esityksen jälkeen, että juuri noin se menee! Ja vaimo nauraisi vieressä, että täsmälleen noin!
lauantai 21. toukokuuta 2016
Uusia tuulia
Vaikka teatterin tekeminen on aina hauskaa ja haastavaa, on se tänä keväänä ollut tavallistakin jännempää! Olen rohkeasti perustanut oman teatterin ja sen jälkeen valvonut ja murehtinut. Kovin rohkeaksi en siis ole itseäni kuitenkaan tuntenut, epätoivoiseksi kylläkin.
Sisareni otti Kyläsepän teatterin hoitaakseen ja siinä samassa mullistuksessa minä jäin 'teatterikodittomaksi'. Hetken aikaa mietin mahdollisuutta päästä kertahoitolla teattereista eroon - ajatus vapaista kesistä ja huolettomista talvista houkutteli ihan oikeasti ja melkein kuukauden kuvittelin elämää ilman ohjaamisen ja käsikirjoittamisen mukanaan tuomia paineita... Täytyy myöntää, että se tuntui tosi mukavalta.
Kuukauden ajan. Sitten Eeva toi esille idean uudesta näytelmästä ja se kuulosti tosi houkuttelevalta. Vieläkin houkuttelevammalta kuin huoleton kesä. Ja ennen kuin ehdin tajuta mitä tein, olin jo sanonut Eevalle,että tottakai minä sellaisen voin kirjoittaa ja ohjata... ja tottakai voin perustaa teatterinkin sitä
varten.... Miten ihmeessä minulta puuttuu sellainen kyky, että istuisin ja harkitsisin asiaa ennenkuin teen jotain?????
Mutta kun teatterin perustaminen tarkoittaa katsomoa, kahvilaa, näyttelijöitä, näytelmää, pukuja, lavasteita.... Viikon olin kauhusta jäykkä - kirjaimellisesti. Sitten käärin hihat ja ryhdyin ratkomaan asioita. Kuka tekee puvut? Kuka lavastaa? Kuka näyttelee? Mihin tehdään katsomo? Kuka sen tekee? Mihin tulee näyttämö? Kuka sen tekee? Mikä teatterille nimeksi? Kenen teatteri siitä tulee? Yhdistys? Osuuskunta? Seura? Minä?
Puolivuotta kysymyksiä ja vastauksia. Puoli vuotta unelmaan totuttelua. Sillä eihän se oikeastaan ole koskaan ollut minun unelmani, että majatalon pihalla olisi teatteri. Mutta nyt siis on. Joten nyt siitä oli tultava unelma. Tai suurempi. Tai jotain.
Aluksi tein 'väliaikaisia päätöksiä' siltä varalta, että teatteri olisi pihalla vain yhden kesän. Vain pari kuukautta. Mitään pysyviä rakennelmia en edes ajatellut, ne kun olisi niin hankala sitten purkaa tarpeettomina. Mitään peruuttamatonta en halunnut tehdä jos kaikki osoittautuisikin turhaksi tuherrukseksi. Pyörremyrskyksi joka kulkisi sitten aikanaan muualle.
Kunnes tämä ajatus kasvoi ja sai muodon ja konkretisoitui. Kunnes näyttämö löysi helposti oman paikkansa majatalon edestä. Kunnes katsomo juurtui etupihalle. Kunnes näytelmä alkoi saada muodon ja rytmin harjoituksissa. Kunnes näyttelijät taas kerran kohosivat fääreihin rooleissaan.
Nyt olen niin kiinnikasvanut tähän ajatukseen omasta teatterista, että olen jo suunnitellut seuraavat neljä esitystä, löysi yleisö meidät tai ei. Toivottavasti löysi. Mutta vielä en uskalla sanoa olevani teatterinpitäjä (onko sellaista sanaa edes olemassa??) vaan olen majatalon pitäjä jolla on teatteri pihalla:).
Mutta sitä aikaa kaipaan kun välillä nukuin jonkun yön kunnolla:)
terveisin nimimerkki Myötätuulen teatterin perustaja
Sisareni otti Kyläsepän teatterin hoitaakseen ja siinä samassa mullistuksessa minä jäin 'teatterikodittomaksi'. Hetken aikaa mietin mahdollisuutta päästä kertahoitolla teattereista eroon - ajatus vapaista kesistä ja huolettomista talvista houkutteli ihan oikeasti ja melkein kuukauden kuvittelin elämää ilman ohjaamisen ja käsikirjoittamisen mukanaan tuomia paineita... Täytyy myöntää, että se tuntui tosi mukavalta.
Kuukauden ajan. Sitten Eeva toi esille idean uudesta näytelmästä ja se kuulosti tosi houkuttelevalta. Vieläkin houkuttelevammalta kuin huoleton kesä. Ja ennen kuin ehdin tajuta mitä tein, olin jo sanonut Eevalle,että tottakai minä sellaisen voin kirjoittaa ja ohjata... ja tottakai voin perustaa teatterinkin sitä
Mutta kun teatterin perustaminen tarkoittaa katsomoa, kahvilaa, näyttelijöitä, näytelmää, pukuja, lavasteita.... Viikon olin kauhusta jäykkä - kirjaimellisesti. Sitten käärin hihat ja ryhdyin ratkomaan asioita. Kuka tekee puvut? Kuka lavastaa? Kuka näyttelee? Mihin tehdään katsomo? Kuka sen tekee? Mihin tulee näyttämö? Kuka sen tekee? Mikä teatterille nimeksi? Kenen teatteri siitä tulee? Yhdistys? Osuuskunta? Seura? Minä?
Puolivuotta kysymyksiä ja vastauksia. Puoli vuotta unelmaan totuttelua. Sillä eihän se oikeastaan ole koskaan ollut minun unelmani, että majatalon pihalla olisi teatteri. Mutta nyt siis on. Joten nyt siitä oli tultava unelma. Tai suurempi. Tai jotain.
Aluksi tein 'väliaikaisia päätöksiä' siltä varalta, että teatteri olisi pihalla vain yhden kesän. Vain pari kuukautta. Mitään pysyviä rakennelmia en edes ajatellut, ne kun olisi niin hankala sitten purkaa tarpeettomina. Mitään peruuttamatonta en halunnut tehdä jos kaikki osoittautuisikin turhaksi tuherrukseksi. Pyörremyrskyksi joka kulkisi sitten aikanaan muualle.
Kunnes tämä ajatus kasvoi ja sai muodon ja konkretisoitui. Kunnes näyttämö löysi helposti oman paikkansa majatalon edestä. Kunnes katsomo juurtui etupihalle. Kunnes näytelmä alkoi saada muodon ja rytmin harjoituksissa. Kunnes näyttelijät taas kerran kohosivat fääreihin rooleissaan.
Nyt olen niin kiinnikasvanut tähän ajatukseen omasta teatterista, että olen jo suunnitellut seuraavat neljä esitystä, löysi yleisö meidät tai ei. Toivottavasti löysi. Mutta vielä en uskalla sanoa olevani teatterinpitäjä (onko sellaista sanaa edes olemassa??) vaan olen majatalon pitäjä jolla on teatteri pihalla:).
Mutta sitä aikaa kaipaan kun välillä nukuin jonkun yön kunnolla:)
terveisin nimimerkki Myötätuulen teatterin perustaja
tiistai 12. tammikuuta 2016
Suuria muutoksia kesäteatterissa
Huh - ei ainoastaan tämä tuuli ja tuiverrus sävähdytä vaan myös edessä olevat suuret muutokset!
Olen tottunut kirjoittamaan kesäksi näytelmiä siitä mistä haluan kirjoittaa... tänä vuonna kaikki on toisin. Eeva-opas antoi loistavan idean kirjoittaa näytelmä Someron historiaan löyhästi liittyvästä romanttisesta ruotsin hoviin sijoittuvasta tarinasta ja tietysti innostuin heti (ainahan teen niin!). TArinassa somerolaismies muutta Ruotsiin, hänen tyttärensä tapaa ruotsin kruununprinssin, he rakastuvat ja haluavat naimisiin... Vielä 1800-luvulla ei kuningasperhe mennyt naimisiin tavisten kanssa vaan ainostaan sellaisten ihmisten kanssa jotka olivat 'oikeita' aatelisia ja siten soveliaita kuninkaiksi ja kuningattariksi. Mutta mitäsitten tapahtuikaan kun rakkaus menee kaiken edelle... Ihanan romanttinen aihe kesäteatterinäylemäksi... Teksin on oltava valmiina 25.1 jolloin aloitamme lukuharjoitukset.
Onneksi päivämäärä on nyt sovittu, muuten varmasti hioidin Ebban puhetta ja Oscarin luonnetta juhannukseen asti....
Hauskaa on myös kirjottaa 1800-luvulle, siihen juhla- ja tanssikulttuuriin.. ja kyllä, tiedän jo etukäteen ottavani suuria vapauksia, historiadokumenttia kun en todellakaan ole tekemässä! Olen niin monta pitkää, vaikeasti seurattavaa paikkakuntien historiaan tehtyä näytelmää katsonut, että olen ottanut itselleni oikeuden kirjoittaa ensisijaisesti itseni kuuloisen näytelmän ja vasta toissijaisesti Someron historiaan liittyvän tarinan. Anteeksi kaikki historia friikit! Kauhulla jo odotan mitä sanoo se lapsistamme joka Tampereeella opiskelee historiaa tai se kamalan kuuluisa ja huippuhyvä kirjailija joka asuu täällä Somerolla ja on kirjoittanut mahtavan tarkkoja kuvauksia näytelmiksikin... Huh- huh!!!
Tunnen jo valmiiksi miten lehtien palstat tihkuvat tuomitsevia arvioita siitä miten huonosti näytelmä kertoo oikeita faktoja tuosta historian ajanjaksosta... (joo, tiedän kyllä, että kesäteatteri harvoin pääsee oikeesti lehtien yleisönosastoille asti, enkä nytkään sinne oikeasti kaipaa!!!)
MUTTA:
Olen ratkaissut nämä ongelmat mielestäni hienosti: Tarina tapahtuu näytelmässä vuonna 1948, jolloin tarinan päähenkilö Ebba täyttää 90-vuotta. Sitten hän muistelee tai kertoo vanhemmista tapahtumista. Ja KAIKKI MIKÄ NÄYTELMÄSSÄ ON VÄÄRIN johtuu vain ja ainoastaan hänen huonosta muististaan!! Luojan kiitos me kaikki tiedämme kuinka yleisiä muistiongelmat ovat!! Ja kuinka aika kultaa muistoja!! Fiksusti keksitty, vai mitä?
Mutta onneksi olen saanut kasaan ihan loistavan ryhmän näyttelijöitä jotka taas kerran pelastavat kaiken sen minkä olen käsikirjoituksessa tai ohjauksessa mokannut! Tosi luottavaisin mielin odotan esityksiä, mukana on sen verran vanhoja tuttuja ja muutama uusi kasvo, että yleisö vakuuttuu ihan varmasti!
Se toinen mullistus elämässä on nyt sitten se, että tänä kesänä en olekaan tutusssa ja turvallisessa Kyläsepän teatterissa vaan 'yksin ja turvattomana' Somerolla, Myötätuuleen teatteria perustamassa... se pelottaa. Paljon enemmän kuin yhden käsikirjoituksen tekeminen. Siitä miten nämä pelkoni kohtaan ja miten minun tässä projektissa käy voit varmasti jatkossa lukea täältä blogistani.
Nyt peukut pystyy ja häntä luoteeseen - ei tässä ole muuta mahdollisuutta kuin selvitä:)
Olen tottunut kirjoittamaan kesäksi näytelmiä siitä mistä haluan kirjoittaa... tänä vuonna kaikki on toisin. Eeva-opas antoi loistavan idean kirjoittaa näytelmä Someron historiaan löyhästi liittyvästä romanttisesta ruotsin hoviin sijoittuvasta tarinasta ja tietysti innostuin heti (ainahan teen niin!). TArinassa somerolaismies muutta Ruotsiin, hänen tyttärensä tapaa ruotsin kruununprinssin, he rakastuvat ja haluavat naimisiin... Vielä 1800-luvulla ei kuningasperhe mennyt naimisiin tavisten kanssa vaan ainostaan sellaisten ihmisten kanssa jotka olivat 'oikeita' aatelisia ja siten soveliaita kuninkaiksi ja kuningattariksi. Mutta mitäsitten tapahtuikaan kun rakkaus menee kaiken edelle... Ihanan romanttinen aihe kesäteatterinäylemäksi... Teksin on oltava valmiina 25.1 jolloin aloitamme lukuharjoitukset.
Onneksi päivämäärä on nyt sovittu, muuten varmasti hioidin Ebban puhetta ja Oscarin luonnetta juhannukseen asti....
Tunnen jo valmiiksi miten lehtien palstat tihkuvat tuomitsevia arvioita siitä miten huonosti näytelmä kertoo oikeita faktoja tuosta historian ajanjaksosta... (joo, tiedän kyllä, että kesäteatteri harvoin pääsee oikeesti lehtien yleisönosastoille asti, enkä nytkään sinne oikeasti kaipaa!!!)
MUTTA:
Olen ratkaissut nämä ongelmat mielestäni hienosti: Tarina tapahtuu näytelmässä vuonna 1948, jolloin tarinan päähenkilö Ebba täyttää 90-vuotta. Sitten hän muistelee tai kertoo vanhemmista tapahtumista. Ja KAIKKI MIKÄ NÄYTELMÄSSÄ ON VÄÄRIN johtuu vain ja ainoastaan hänen huonosta muististaan!! Luojan kiitos me kaikki tiedämme kuinka yleisiä muistiongelmat ovat!! Ja kuinka aika kultaa muistoja!! Fiksusti keksitty, vai mitä?
Mutta onneksi olen saanut kasaan ihan loistavan ryhmän näyttelijöitä jotka taas kerran pelastavat kaiken sen minkä olen käsikirjoituksessa tai ohjauksessa mokannut! Tosi luottavaisin mielin odotan esityksiä, mukana on sen verran vanhoja tuttuja ja muutama uusi kasvo, että yleisö vakuuttuu ihan varmasti!
Se toinen mullistus elämässä on nyt sitten se, että tänä kesänä en olekaan tutusssa ja turvallisessa Kyläsepän teatterissa vaan 'yksin ja turvattomana' Somerolla, Myötätuuleen teatteria perustamassa... se pelottaa. Paljon enemmän kuin yhden käsikirjoituksen tekeminen. Siitä miten nämä pelkoni kohtaan ja miten minun tässä projektissa käy voit varmasti jatkossa lukea täältä blogistani.
Nyt peukut pystyy ja häntä luoteeseen - ei tässä ole muuta mahdollisuutta kuin selvitä:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)