Vähän provosoiduin viime viikolla kun keskustelin hyvän ystäväni kanssa kulttuurin rahoituksesta. Hän oli hieman katkera siitä, että kuntien ja kaupunkien ja muidenkin rahat menevät helposti urheilun tukemiseen. Siihen minä, että jos kulttuuri haluaa rahaa, sen täytyy tarjota samoja suuria tunteita ja sydämentykytystä kuin urheilunkin. Että jos konsertissa istutaan hiljaa ja sivistyneesti ja jääkiekko-ottelussa nousee syke ja hiki ja ilo ja suru, niin ei ole vaikeeta miettiä mihin rahat vierii....
Kuka sitä nyt tukisi mitään hillittyä, väljähtänyttä, tasaista olemista jos vaihtoehtona on jännittävä, koskettava ja vauhdikas esitys?
Niinhän siinä kävi, että ystäväni vähän loukkaantui taiteen puolesta - minä en kuulemma käsitä nykytaiteesta mitään, eikä tässä maailmassa enää konserteissa tarvitse olla hiljaa ja hillitysti. Ei aina. Ei tarvikaan. Mutta menepäs musiikkitalon konserttiin jänisrääkän kanssa, tai ryhdy kesken Greigiä tekemään aaltoja yleisössä niin aika äkkiä tiedät olevasi väärässä paikassa väärään aikaan. Vaikka nykymusiikki kuinka naurattaisi ja olisi humoristista, ei se kovin paljon yleisön liikkumista tai mukana elämistä kestä.
Tottakai minä rakastan kulttuuria - hyvin monennäköistä ja kokoista. Tottakai minä haluan kulttuurin tekemiseen rahaa. Kukapa ei haluaisi? Mutta senkin käsitän, että jos haluaa suurenyleisön antavan sinulle rahaa, sinun täytyy saada suuri yleisö innostumaan. Jos vaan osa käsittää sinun juttusi niin vaan osa lahjoittaa sinulle rahaa. Niin se vaan menee.
Kun TPS:n matsissa seurasin sitä mahtavaa showta mikä varsinaisen ottelun ympärille ja väliin oli rakennettu, tajusin, että teatterintekijänä voisin ottaa oppia - isosti! Kun seuraan Sotkamon JYMYn instaa tajuan kuinka paljon voisin teatterintekijänä ottaa oppia. Ja jos seuraisin Formuloita voisin varmaan ottaa sieltäkin vähän mallia... Jossain:)
Ei -en halua, että kaikki aina jokapaikassa olisi sirkusta. (Vaikka sirkus onkin yksi lempitaiteenlajini.) Haluan myös rauhaa ja hiljaisuutta ja tilaa ajatella ja miettiä ja tajuta ja kaikkea muuta. Mutta teen sen ilman isoja sponsoreita.
 |
| Tiia Matikaisen punasavityö |
Olisihan se hienoa, että joku suuri firma maksaisi meille miljoonia siitä, että teemme pientä ja taidolla. Mutta ymmärrän miksei se niin tee. Sen ison firmankin täytyy tuottaa ja kuntien täytyy saada paljon ihmisiä tyytyväisiksi ja iloisiksi. Siksi urheilurahoitus. Ja olisihan se hienoa, että suuri yleisö tajuaisi taidenäyttelyn olevan terveydelle ja sielulle hyväksi. Olisihan se. Mutta.
Joukkuelajien suosio, kansainvälinen menestys, suuret massatapahtumat nyt vaan nostattavat henkeä ihan eri tavalla kuin kamarikonsertti - vaikka olisi kuinka hyvin tehty.
Mutta kamarimusiikkikonsertti on kyllä niin mieltäylentävä, niin elämänlaatua parantava, niin... mahtava, jos se on hyvä, jos siinä soitetaan minun lempimusiikkia, että soisin sille kaiken rahoituksen maailmassa.
Anteeksi rakas ystäväni, että innostuin edelleen tästä aiheesta. Yritä ymmärtää, että tajuan sinunkin näkökulmasi, mutta jos oikeasti halutaan kulttuurille yhtäpaljon rahaa kuin liikunnalle ja urheilulle.....
Näin se vaan menee.
