teatteri nurkkakuntaista lähikulttuuria?

Tosi mielenkiintoista on ollut seurata viimepäivinä keskustelua siitä, mikä on elokuvan ja teatterin yksi eroavaisuus. Elokuvakriitikot suhtautuvat elokuviin jopa globaalisti - niitä katsomaan yhteiskunnallisesta, yleismaailmallisesta näkökulmasta, niiden vaikutusta pidetään oman elinpiirin rajoja ylittävänä. Mutta teatteria sitten taas katsotaan hyvin nurkkakuntaisesti - jos teatteri ei kosketa minun lähipiiriäni, sillä ei ole merkitystä...

Jännittävää.  Elokuva koskettaa vaikkei aihe olisi henkilökohtaisesti läheinen? Teatteri taas ei välttämättä vaikka se kertoisi melkein omasta elämästäni? Toisaalta ymmärrän sen, jos ajatellaan, että teatteri on korkeakulttuuria ja elokuva koko kansanhuvia. En vaan ole kuvitellut, että nykyään enää kukaan tekee tälläistä jakoa korkeakulttuuriin ja 'kansankulttuuriin'. Ja se,  että teatteri olisi korkeakulttuuria on aika ankea näkemys.

Teatteri on alunperin perustettu tai keksitty demokratian ylläpitämiseksi. Kun ei muuten ole saatu tai osattu puhua asioista, on teatterin avulla otettu kantaa, opetettu asioita ja kerrottu historiaa.  Teatteri on nostanut ja kaatanut valtiaita, avannut silmiä ja vienyt kehitystä eteenpäin.

Ja nytkö sillä ei sitten  enää olekaan merkitystä oman postinumeroalueen ulkopuolella? Käsittämätön ajatus!  Kuulostaa ajatukselta joka voi nousta vain sellaisen kriitikon päähän joka ei itse ole saanut mahdollisuutta tutustua teatteriin, tai on käynyt vaan tosi kevyitä komedioita katsomassa! Anteeksi ennakkoluuloni!

 Kaikilla meillä käsikirjoittajilla on varmasti haave ikuisen, koskettavan, ajatuksia herättävän käsikirjoituksen kirjoittamisesta - me pyrimme siihen aina. Paitsi jos haluamme vaan suuria katsojalukuja ja nimemme paikallislehteen. Sitten kirjoitamme juonettomia, vitsistä-toiseen kulkevia, löyhästi yhteensidottua (ei välttämätöntä) tarinan kerrontaa - mutta vähän ehkä myös häpeämme laittaa nimemme tekstin alkuun. Tai loppuun.

Luotan kyllä siihen, että meillä kasvaa vielä edelleenkin katsojakuntaa joka ymmärtää teatterin

merkityksen sekä käsikirjoittajia jotka uskovat sen vaikutusmahdollisuuksiin ja ovat valmiita ottamaan riskejä tämän taiteenalan puolesta - vaikka sitten eivät saisikaan täysiä katsomoja. Mutta ne jotka tulevat katsomaan vaikuttuvat varmasti ja kasvavat ja kehittyvät teatterin myötä!!

Sanokoot kriitikot ihan mitä tahansa!

Vaan harrastaja?

Taas olen viime viikolla törmännyt ihmisten ennakkoluuloihin ja ahdasmielisyyteen. Miten voikin olla niin, että kulttuurin tekijät itse tekevät selkeän eron harrastajiin ja ammattilaisiin? Miten kulttuurin tekijät itse voivat sortua siihen, että arvotetaan toinen toista paremmaksi ja tärkeämmäksi? Siis täysin käsittämätöntä!!!

Vai johtuuko ihmettelyni siitä, että olen itse tähän asti verottajan mukaan ammattimainen opettaja ja yrittäjä ja harrastaja kulttuuri saralla? Rahallako me mittaamme sitä kuka on ammattilainen? Ja mitä hiton merkitystä sillä on saako kulttuurin tekemisestä palkkansa vai ei?

Ärsyttää ihan oikeasti kuunnella miten pitkän linjan kulttuurintekijä väittää, että harrastaminen on vähemmän arvokasta kuin ammattimainen tekeminen! Ei ehkä ihan tarkoittanut sitä mitä sanoi, mutta jo se, että sanoo sen, on väheksyvää!!! Miten harrastaminen, se, että tekee kulttuuria oman työnsä ohessa, ilman palkkaa, voi olla vähän tärkeää????

Eikö juuri oikeesti siinä näy kulttuurin arvo parhaimmillaan? Se, että uhraat aikasi, tarmosi ja energiasi tuottaaksesi jotain mistä voivat muut nauttia, sehän on mahtavaa elämänlaadun parantamista niin itselle kuin yleisöllekin!

Joskus sitten täytyy kesken konsertinkin korjata laitteita.......

Ei nykymaailmassa voi oikeasti tehdä täysin huonoa jälkeä ja saada yleisöä sitä katsomaan tai kuulemaan. Kyllä nykyään tieto leviää niin nopeasti somessa, että huonot esitykset ovat ainutkertaisia. Siksi harrastajatkin kehittyvät koko ajan, oikea raja harrastajien ja ammattilaisten välillä pienenee - eikä sitä edes kannata mitata!!!!!

Miten tästä täytyykin näin usein kirjottaa? Eikö me nyt jo ihan oikeesti voitais vaan keskittää voimamme kulttuurin tekemiseen toistemme väheksymisen sijaan???? Kysyn vaan!