Pertin vaimo valvottaa....

Levoton yö takana - illalla Pertin vaimo, Saara päätti muuttaa elämänsä suuntaa ihan toisin kuin minä olin ajatellut. Olen tottunut siihen, että näytelmät etenevät omaa rataansa mutta jotkut muutokset on vaikeampi sulattaa kun toiset. Kun mies näytelmässäni tekee jotain mitä en osannut ajatella, hyväksyn sen helpommin, koska uskon, että miehet useinkin tekevät toisin kuin minä olisin tehnyt.

Mutta nyt suuntaa vaihtoi nainen jonka sielunelämän luulin tuntevani läpikotaisin! Pakko oli vaan sitten illalla lopettaa kirjoittaminen ja toivoa, että Saara yön aikana muuttaisi mieltään ja näkisi asiat minun näkökulmastani - näin ei käynyt. Jo pari tuntia olen väitellyt hänen kanssaan siitä mikä olisi järkevää ja mikä ei, mutta toistaiseksi ainakin minä olen häviämässä tämän väittelyn.

Ehkä juuri tämä onkin se mikä minua näytelmäkirjoittamisessa viehättää - koskaa ei voi tietää mihin ajatukset johtavat ja mitä juonenkäänteitä sormet kirjoittavat:)

Siksi minua suuresti harmittaakin se, että ihmiset odottavat tiettyä tulosta: näyttelijät tietyn määrän rooleja, yleisö tietyn tyyppistä tarinaa, perhe  tarkkaan määrättyjä tunteja jotka vietän kirjoittamassa, ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta... Ehkä minä olen juuri siksi harrastajakirjoittaja, etten pysty etukäteen lupaamaan mitään  - tai ehkä siksi en voi luvata että olen harrastajakirjoittaja? Osaako ammattikirjoittaja päättää etukäteen täsmälleen mitä hänen näytelmissään tapahtuu? Ketkä henkilöt siinä esiintyvät ja mitä he tekevät ja sanovat?

Fernado Pessoa

  Kivijalkamyymälästä löysin mahtavat patsaan (kipsisen kylläkin) suuresta idolistani Fernado Pessoasta - Portugalilaisesta runoilijasta joka on kirjoittanut monenlaista, mutta varsinkin hänen kauniit rakkausrunonsa ovat valloittaneet sydämeni. Tuossa hän nyt seisoo pöydänkulmalla ja tuijottaa minua mitään näkemöttämin silmin ... ja minä ihmettelen oliko hänellä enemmän sananvaltaa omiin teksteihinsä kuin minulla?

Muistan lukeneeni miten Eino Leino - toinen suuri suosikkini - kulki päivätolkulla miettien yhtä sanaa... hän siis selvästi itse valitsi sanansa?
Entä John Grisham - suuri dekkaristi jonka kirjat luen ahmien? Kuka hänen juonenkäänteistään päättää?

Grisham lienee vielä elossa, ehkä seuraavaksi kirjotankin hänelle ja kysyn miten hän nukkuu yönsä kun hahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja tekevät käsittämättömiä asoita! Ehkä kysyn häneltä miten ne saa suostumaan siihen mitä itse tahtoo? Vai onko sittenkin parasta, että unohtaa itsensä ja antaa Saarojen vaan mennä minne haluavat ja tehdä mitä tahtovat?

Pertin kanssa maailmalla

Onhan tämä vähän ylellistä, että voin viettää kokonaisen kuukauden Portugalissa päätyönäni kirjoittaminen! Yleensä saan kotona  varastettua tunnin tai pari kaiken muun työn ohella kirjoittamiseen - tuolloin menee ensin tunti 'orientoitumiseen' eli siihen,että yritän unohtaa pesemättömät pyykit, mankeloimattomat lakanat, siivoamattomat nurkat jne. - kotona ei koskaan työt lopu- ja sitten kirjoittamiseen jääkin se tunti.. Tekstistä tulee helposti pirstaleista, ajatuksista irtonaisia ja henkilöhahmoista.... no, hahmoja, ei aina eläviä olentoja..

Mutta kokonainen kuukausi ilman kotihuolia!!!! (Kiitos rakas mieheni, että hoidat koirat, kanat, kakarat!!!) Voin kirjoittaa juuri silloin kun siltä tuntuu, juuri niin pitkään kun haluan ja juuri siinä mielentilassa kun haluan - taivaallista!!! Tämän rauhan ja levon soisin kaikille kirjoittajille joskus. Jos olisin mies, minun vaimoni ehkä kotonakin huolehtisi, että saisin rauhassa kirjoittaa. Minun muusani ehkä pesisi ja silittäisi ne pyykit ja tiskaisi astiat sillä aikaa kun minä kirjoitan. Mutta koska minä olen se vaimo, täytyisi minun kirjoittaa niin hyvin, että voisin palkata itselleni vaimon-korvikkeen hoitamaan kaikki kotityöt (juuri niinkuin minä haluan, kyllähän se rakas mies toki osansa tekee! Mutta - anteeksi vaan - niin kuin keksi-ikäinen mies ne tekee!)

Nyt siis olen pihistänyt viimeiset vuodet kesälomiani ja syyslomiani ja vapaapäiviäni. Sullonut ne yhteen ja saanut aikaiseksi kuukauden kirjoitusrauhaa täällä kaukana. TPaljon asiassa on edesauttanut rakas pikkusisareni, joka ystävällisesti on ottanut minut nurkkiinsa kirjoittamaan!!!

Työnalla on ensi kesän näytelmä. Päähenkilönä on tälläkin kertaa mies, Pertti, ja hänen vaimonsa Saara, sekä heidän lapsensa Veera ja Kiira. Olen aikaisemmin jo yhden syksyn viettänyt Ilkan kanssa, ja jo silloin huomasin, että näillä miehillä on taipumuksena itse päättää elämästään. Minä olen etukäteen suunnitellut juonenkäänteet ja tapahtumat mutta sitten nämä miehet ottavat ohjat omiin käsiinsä ja tekevät minun näytelmille aivan mitä itse haluavat.

Nyt siis keski-ikäinen Pertti viettää kuukauden kanssani Portugalissa. Aamulla aina päätän, että tänään kirjoitan sitä ja tätä, mutta kun avaan tietokoneen ja ryhdyn töihin, huomaan, että Pertti on ajatellut asiat ihan toisin. Niin näytelmä sitten etenee - minä toivon yhtä ja Pertti sanoo toista... ja yleensä Pertti sanoo sen viimeisen sanan.

Mutta en minä viitsi sille hermostua, kun on muuten niin mukavaa. Jos Pertti heittäytyy oikein hankalaksi kirjoitan muuta - käänsin jo Roberta Grossin näytelmän Italialainen yllätys, kirjoitin muutaman kohtalaisen runon ja seuraavaa 'parisuhdekriisiämme' varten olen jemmannut yhden pääsiäisnäytelmän ja yhden koululaisten nettikiusaamisesta kertovan näytelmän - ei tule aika pitkäksi - ei Pertin kanssa eikä ilman.