Ja harjoitukset siirtyy pihalle...

Miten ihmeessä se aina meneekin niin, että vaikka olisi ollut kuinka lämmintä jo pitkään, niin heti kun me siirrymme ulos harjoittelemaan kylmenevät ilmat? Nytkin on ollut jo vaikka kuinka lämmintä ja eikös heti tule jäätävät (ja kovat) tuulet kun me rohkenemme pihalle! Ei ole vielä räntää tai rakeita tullut, mutta ihan varmasti tulee! Vaikka mielummin kylmää nyt kuin esityksissä!

Vähän pelottaa kun tulin harjoituksista kotiin tänään niin tyytyväisenä.... Parituntisen harjoituksen päätteeksi totesin, että näistä tulee hienoja kohtauksia! Ihanalta tuntuu kun näyttelijät on niin hyvin sisäistäneet sen jutun mitä näytelmällä yritetään kertoa! Ja vielä malttaa kuunnella ohjaajaakin!

Toisinaan käy niin (tai aika useinkin kai) että näyttelijän ja ohjaajan näkemys roolista ei ihan kohtaa ja sitten ryhdytään tekemään kompromissejä. Tai keskustelemaan siitä kumman näkemys voisi olla lähempänä näytelmän ajatusta... Näin kun käsikirjoittajana ohjaankin on minulla tietysti 'sisäpiirin tietoa' siitä mihin näytelmällä pyritään ja millaisia roolihenkilöiden pitäisi olla....  Ja silloin vasta harmittaakin jos näyttelijä on erimieltä kuin minä ja tekee rooliaan ihan eritavalla kun minä sen kirjoitin...

Tietysti joskus näyttelijän näkemys voi olla tuore ja nasevakin mutta jotenkin sitä suhtautuu teksteihinsä 'omistajan oikeudella' ja haluaa, että ne esitetään niin kuin on ne kirjoittanut. Ja sitten on näitä päiviä kuten tänään, jolloin kaikki menee just niinkuin toivoo ja näyttelijät vaan löytää oikean tunnelman, oikean painotuksen ja oikean ajoituksenkin vielä! Hieno tunne!

Nyt nautin tästä tunteesta koko illan - tiedän, että minä vielä putoan maanpinnallekin....:) Mutta nyt vaan nautin ja ihailen ryhmän osaamista!!!!

pussailua ja valokuvia

Ihanan antaumuksella suhtautuvat näyttelijät taas esityksiin! Tai ainakin harjoituksiin... Pyysin kaikkia ylimääräiseen kokoontumiseen että saisin otettua valokuvia tämän kevään teatterilehteen ja heti löytyi kaikilta aikaa tulla paikalle. Nuortaparia pyysin sitten vähän vitsinomaisesti harjoittelemaan pussailua kotona että onnistuu sitten kuvissa... Ja niin olivat lämmittäneet pihasaunan ja pussailleet kun kerran käskettiin! Kiitos Katri ja Ari, noin sitä pitää (lähes 30-vuoden avioliiton jälkeen se ehkä olisi sujunut muutenkin, mutta niinhän ne sanoo, että harjoitus tekee mestarin)!

Yksi näyttelijä enää puuttuu - eli vielä en nuku rauhallisesti öitäni vaan pyörin ja tuskailen mistä taas löytyy sellainen keski-ikäinen mies - jos jollain on varastossa yksi ylimääräinen ottaisin kiitollisuudella vastaan! Omani kun ei suostu näyttelemään vielä tänäkään kesänä....

Toinen jännittävä projekti mikä kyllä valvottaa vielä monta yötä on Jokiläänin kansalaisopistolle tilattu juhlanäytelmä! Aivan uskomattoman mukavaa yhdistää kaksi intohimoani - kansalaisopisto ja kirjoittaminen! Mutta tilaustyössä on aina se paine, että jos eivät tykkääkään! Jos en onnistukaan tällä kertaa! Tai jos ne oikeesti nyt lopultakin huomaa, etten osaa kirjottaa eikä oikeastaan ole mitään sanottavaakaan....

Mistä ihmeestä se itsensä mollaaminen oikein aina jossain vaiheessa tulee? Vaikka kuinka järjentasolla uskoisi itseensä siinä missä muutkin, niin sitten salakavalasti se epäily hiipii kuitenkin joskus mieleen... Varsinkin jos erehtyy illalla vielä sängyssä miettimään asiaa niin varmasti vielä äaamuyölläkin pyörii ja miettii pitäisikö heti aamulla soittaa ja sanoa niille, ettei ne varmaan kuitenkaan halua minun kirjoittamaa tekstiä kun on niin paljon fiksumpiakin ihmisiä olemassa...

Onneksi aamulla on aina niin kamala kiire ettei oikeesti ehdi soittamaan ja perumaan kaikkea:) Kun kuitenkin tykkään haasteista ja kirjoittamisesta ja kaikesta muusta mitä teatterin tekemiseen liittyy! Ehkä minunkin pitäisi löytää sellainen taikasulka jonka avulla Dumbo pystyi lentämään - sitä kun yöllä pitäisi kädessä niin uskaltaisi nukkua kun tietää että pystyy mihin vaan kun on se sulka....:)

Runon taikaa

Ystävänpäivän kunniaksi esitti lausuntaryhmä 'Jokivarsien lausujat' vajaan tunnin mittaisen koosteen rakkausrunoja. Taivaalta tuiskasi lunta oikein olan takaa, koko etelä-suomeen oli annettu kelivaroitus ja me olimme varmoja, ettei kukaan tule siinä kelissä runoja kuulemaan. Mutta niin vain sitkeät runouden ystävät ilmestyivät paikalle ja todella hyvin mielin esiinnyimme. Kaksi meistä esiintyjistä tuli 'suoraan sängyn pohjalta' lavelle - ja heti esityksen jälkeen ryömivät taas vällyjen alle jatkamaan sairastamista!

Mikä ihme saa ihmiset näin liikkeelle? Ymmärrän vielä esiintyjät, jotka saavat suunnatonta tyydytystä kun monen kuukauden harjoittelemisen jälkeen esitys lopulta tuodaan yleisön eteen, mutta entäs ne kuuntelijat?
Pakolliset sukulaiset ja perheenjäsenetkin vielä ymmärrän, mutta entäs ne muut?

Runo koskettaa meissä jotain sellaista aluetta minne muuten on vaikea päästä. Runo selittää tuntojamme paremmin kuin moni muu. Runo avaa meille maailman aivan uudella tavalla ja pysähdyttää meidät. Runo pystyy parhaimmillaan selittämään asioita joiden emme edes tienneet askarruttavan meitä.  Oikea runo oikeaan aikaan vastaa varmasti useampaa terapiakäyntiä:)

Tietysti on niitäkin ihmisiä joita runot eivät puhuttele. On suorasanaisen, loppuun selitetyn, täsmällisen kielen ihmisiä, joille runojen vihjaileva, moniselitteinen ja monivivahteinen kieli ei aukea. On järjellä ajattelevia ihmisiä joille runojen epämääräisyys tuo tuskaisen olon.  Aivan niin kuin on muutenkin eri kielillä puhuvia ihmisiä.

Sillä parhaimmillaan runous on kuin oma kielensä - runoihin tutustuminen on kuin opettelisi vierasta kieltä. Runojen kieli vaatii lukijalta kykyä heittäytyä vietäväksi, kykyä ymmärtää herkkiä sävyjä ja lämpöeroja sekä malttia odottaa oivaltamisen hetkeä. Runojen kieli ei aukea kiireiselle eikä kielteiselle.

Aivan oman lisänsä runoihin tuo niiden esittäminen. Suomessa puhutaan runonlausumisesta ja minusta se on hieno termi. Aivan turhaan väheksymme tätä lausuntaperinnettä puhumalla runojen esittämisestä tai lukemisesta. Runonlausujat ovan armoitettuja ihmisiä joille on suotu kyky tuoda runon herkkä sisin muidenkin ulottuville. Runonlausujat voivat omalla tulkinnallaan helpottaa runon ymmärtämistä ja koskettaa suoraan kuulijan sisintä. Jos onnistuvat. JOskus toki epäonnistuu ja täydellisesti pilaa kuulijalta koko runon.

Onneksi Jokivarsien lausujat onnistuivat! Onnistuivat jopa tuomaan vähemmän tunnettuja ja vaikeammin ymmärrettäviä runoja kuulijoiden tietoisuuteen! En sano tätä pelkästään siksi että itse esiinnyn heidän joukossaan enkä ihan pelkästään senkään vuoksi, että ohjaan heidän esityksiään, vaan siksi, että usemmankin kerran näin yleisön pyyhtivän liikutuksen kyyneliään, useammankin kerran yleisö olisi halunnut keskeyttää esityksen antaakseen ablodeja ja useampikin ihminen on esityksen jälkeen luvannut tulle seuraavalle 'keikallemme' mukaan!

Voi kunpa nämä lumisateet jatkuisivat sellaisena päivänä, että ehtisin istumaan teemukin kanssa lempituoliini, ottaa runokirjan käteeni ja uppoutua välillä uusien runojen pariin parantamaan omaa oloani ja maailmaa!

uusi vuosi - uudet kujeet

Tammikuun pakkaset paukkuvat niinkuin niiden kai kuuluukin. Kannan puita sisään ja yritän auttaa hakelämmitystä pitämään taloa lämpöisenä. Välillä uskaltaudun sukset jalassa ulos umpihankeen latua tekemään ( ja tuuli peittää sen yön aikana....) ja kimaltavista hangista nauttimaan. Ja välillä pakottaudun tähän tietokoneen ääreen tekemään ensi kesän töitä....

Tuntuu kummalliselta kirjoittaa myyntikirjeitä ja mainoksia ensi kesän esityksestä - esityksestä, joka on olemassa vasta minun haaveissa ja orastavissa ohjaussuunnitelmissa. Nyt on sentään luultavasti kaikki näyttelijät kasassa - tänään soittelin viimeisen henkilöhahmon tiimoilta ja luulen löytäneeni uuden jäsenen 'teatteriseurueeseeni'. Vain yksi näyttelijä on sama kuin viime vuonna, kolme ovat olleet aikaisempinä kesinä mukana ja kaksi on minulle uutta tuttavuutta. Mielenkiintoista. Ny tuntuu siltä, että tiimistä tulee hyvä ja toivon, että näyttelijät toimivat keskenäänkin hyvin.

Ensi kesän näytelmän, Anteeksi vaan anoppi(t), kirjoitin viime syyskuussa Portugalissa. Vietin ylellisesti kuukauden loman siskon luona ja kirjoitin. Päivästä toiseen. Kirjoitin yhden kokoillan näytelmän ja toisen lyhyemmän kirkkonäytelmän. Oli todella mahtavaa kun sai rauhassa istua ja kirjoittaa. Ilman mitään velvollisuuksia tai vastuita. Minulle ainakin sopi totaalisen hienosti arjesta irroittautuminen ja poissa kotoa oleminen. Kun kirjoittaa kotona on niin helppo heti ensimmäisen juonisolmun iskiessä lähteä koneelta vaikkapa pyykkiä pesemään. Tai imuroimaan. Tai kukkapenkkiä kitkemään. Tai minne tahansa. Ja unohtua sinne. Ja siis hukata kaikki juonenkäänteet ja henkilöt päästään. Mutta Portugalissa kävin vaan uimassa muutaman kierroksen, huokailin vähän aikaa ja jatkoin kirjoittamista. Tai jos se ei sujunut, saatoin rauhallisin mielin lukea tai lenkkeillä kun aikaa kirjoittamiseen oli niin runsaasti ettei paniikki päässyt iskemään! Ihana tunne!

En ole vielä ihan varma näkyykö se näytelmästä, että se on kirjoitettu kaikessa rauhassa - sitten kun ensimmäiset lukuharjoitukset on takana tunnen näytelmän taas paremmin - mutta toivon, että siitä kuuluu kokonaisten ajatusten kirjoittaminen eikä pätkittäisten ajatelmien yhteen saattaminen, niinkuin tavallisesti kirjoitan...

Hauskaa oli taas kuitenkin huomata, kuinka sekä näytelmä että sen henkilöt alkavat elää omaa elämäänsä ja jatkuvasti näytelmän edetessä yllättävät kirjoittajan. Yritin taas saada tiettyjä tapahtumia tai tunnelmia näytelmään mutta jouduin taipumaan teksin edessä: näytelmä meni minne halusi ja vei minua perässään. Mielenkiintoinen kuukausi siis, täytyy myöntää.

Lämpimän kiitoksen haluan sanoa pikkusiskolle joka niin loistavasti huolehti minusta. Vaikka noudatin tiukkaa ruokavaliota ja pyrin kirjoittamaan säntillisesti, jaksoi sisko minun kanssani eikä tilannut aikaisempaa lentoa suomeen.... Toivottavasti hän pääsee sitten ensi kesänä itse paikan päälle näkemään millaisen näytelmän sain hänen luonaan aikaiseksi!