sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kirjottaminen olisi helppoa jos vain osaisi istua alas koneen ääreen ja kirjoittaa aina kun tuntuu siltä, että tekstiä tulisi. Tai istuisi vain ja alkaisi kirjoittaa ja luottaisi siihen, että sitä tekstiäkin tulee.
Mutta.
Silloin kun on se olo, että haluaisi kirjoittaa ja olisi sillä 'aaltopituudella' että ymmärtäisi näytelmän hahmojen sielunelämää, niin onkin sitoutunut muualle, seurustelemaan muiden ihmisten kanssa. Ja sitten sitä huomaa katsovansa ihmisiä silmiin, nyökkäilevänsä heidän puheilleen ja ehkä jopa jotain vastailevansakin, samalla kun *Ilkka* puhuu päässäni omia juttujaan ja selittää miten haluaisi jonkun tietyn ihmissuhteen tai tilanteen toimivan. Enkä minä tiedä kumpaa kuuntelisin ja pelkään vastaavani ääneen jotain mikä olisi pitänyt sanoa äänettämästi Ilkalle ja toisaalta pelkään Ilkan loukkaantuvan jos puhun ääneen oikeille ihmisille ja minun näin jäävän paitsi loistavaa kohtausta näytelmässä!
Ja sitten kun olisi aikaa ja haluakin kirjoittaa, on koneen avaaminen vaikeaa, kun pelkää ettei juuri tänään saakaan mitään aikaiseksi. Tai että kirjoittaa kyllä, mutta täysin typerää tekstiä.
Ja.
Sitten joskus, hammaslääkärin odotushuoneessa tai punaisissa liikennevaloissa odottaessani, tapahtuu niin, että mieleen tulee täysin toimiva ja loistava kohtaus, josta tietää täsmälleen miten sen tulee mennä ja saa sen sitten vielä hätäisesti kirjoitettua muistiinkin. Toki siinä saattaa joutua kuuntelemaan perässä ajavien hätäisten autoilijoiden torventoitotusta kun täytyy seistä vielä toisetkin punaiset, että ehtii kirjoittamaan tarpeeksi jotta voi jatkaa kohtausta ilman että se taas haihtuu pelkkänä ajatuksena ilmaan!
Mutta juuri nämä ohikiitävät hätäiset hetket ovat tae siitä, että näytelmä etenee, ajallaan (tai joskus:)) valmistuu ja sitä voidaan alkaa sovittamaan näyttämölle. Juuri nämä hätäiset hetket antavat anteeksi ne lasittuneet tuijotukset joita kanssaihmiset ovat saaneet osakseen viimekuukausina kun muka kuuntelen heitä ja kuulenkin vaan Ilkan tai Hannun tai Sarjan vuorosanoja tai tuskaisia vuodatuksia päässäni.
Tästä on hyvä jatkaa.
Luulisin:)

2 kommenttia: