Siis kenenkä tää teatteri on?

Ensimmäisen kokoillan näytelmäni nimi oli Kenenkä häät? Ja sillä teemalla tunnun jatkavan. Siis pohtimalla sitä kuka omistaa minkäkin asian... tai voiko kukaan yleensä omistaa mitään kulttuuria....

Tämä pohdinta tuntuu itsestäni hyvin luonnolliselta kun olen tehnyt niin monenlaista teatteria tänävuonna. Tai siis en oikeastaan monenlaista vaan niin monenlaisten ihmisten kanssa. Tai siis en oikeastaan niin monenlaisten ihmisten vaan niin erilaisten tekstien kanssa. Tai siis en tekstienkään...

Siis tarkoitan sitä, että tänä vuonna olen tehnyt PALJON teatteria: kirkkonäytelmäpiirin kanssa kirkkoteatteria, nuorten ja poliisin kanssa nuorisonäytelmää nettikiusaamisesta, lasten kanssa lastenteatteria, kesäteatteria kirjoittaen, ohjaten ja näytellen, runonlausuntaa ihanan ryhmäni kanssa, kehitysvammaisten kanssa luovaa ilmaisua, vanhainkodilla taidekerhoa ja olenpa onnistunut käymään ihan yleisönäkin muutaman kerran teatterissa! Mahtavaa!!

Ja usein on vastaan tullut joku joka on sitä mieltä, että juuri tämä esitys on sitä oikeaa kulttuuria. Tai ainakin vähän arvokkaampaa kuin muut. Tai parempaa... ??? Varmaan sille ihmiselle, joo, mutta miten inhottavalta tuntuukaan se, että aina täytyy nostaa joku - se kun tarkottaa, että samalla vähän laskee muita...

Kyllähän minullekin joskus tulee sellainen elämää suurempi tunne, että juuri tämä hetki tuntuu tärkeämmältä

kuin mikään muu, että olen jotenkin juuri siinä 'kulttuurinytimessä', että selvästi näen miten kulttuuri (lue=teatteri) vaikuttaa syvälle ihmisen sisimpään.

Mutta yritän silti aina muistaa, että kokemus on täysin subjektiivinen. Että sen merkitys on suuri juuri minulle. Se ei nosta sitä tapahtumaa suuremmaksi tai pienennä sitä, mutta sen merkitys juuri minulle on suuri. Eli kulttuuri koskettaa eri ihmisiä eri tavoin, eri asiat nousevat tärkeiksi eri ihmisille. Joskus on jopa niin, että esitys, jota en itse pidä tärkeänä onkin jollekin kuulijalle juuri se elämää suurempi asia. Koskaan ei voi tietää mikä kutakin koskettaa.

Pohdintani perusajatus on siis se, että inhoan kulttuurin tärkeysjärjestykseen laittamista ja sellaiset listat joita eräässä paikallislehdessä on vuosikausia julkaistu paikallisteattereiden leikillisistä 'Oskarien jaosta' ärsyttää minua suunnattomasti!!!

Kun istun kuuntelemassa yli kahdeksankymmentä vuotiasta runonlausujaa olen aivan varma, että tämän paremmaksi ja tärkeämmäksi ei kulttuuri tule. Ja kun sitten kuuntelen kehitysvammaisen miehen rumpusooloa olen taas varma, että juuri tässä on kulttuurin suurin anti. Ja sitten kun istun kuuntelemasssa kuuluisan näytelmäkirjailijan tekstiä puoliammattilaisten esittämänä, olen taas varma, että olen päässyt kulttuurin tärkeimpään kohtaan. Ja niin edelleen. Esityksestä toiseen.

Siksi toivoisin, että kaikki olisivat sitä mieltä, että kulttuurin omistaa jokainen. Että jokaisella on oikeus pitää mitä tahansa esitystä maailman parhaana - mutta pitäisivät tämän lausunnon vaan ihan itsellään - ei sitä tarvitse ääneen sanoa! Voi vaan kiittää ja kehua, että olipas ihana esitys! Kylläpäs minä tykkäsin! Ja kylläpäs liikutti jotain minussa. Siis vaan kehua, eikä aina verrata muihin!