lauantai 18. marraskuuta 2017

Entä jos sinäkin näyttelisit?

Ei tarvitse tämän päivän jälkeen miettiä miksi suomessa tehdään teatteria: kaksikymmentä kesäteatteri-tekijää kokoontui oppimaan rooliin heittäytymistä koko päiväksi ja se into millä kaikki tehtiin selvitti aika paljon.

Muka hiljaiset ja jurot suomalaiset tekivät improvisaatioo ja äänenkäyttöö ja rooliin hyppäämistä sellaisella innolla ja energialla että huh-huh! Ensi kesäksi on luvassa mahtavaa katsottavaa jos tämän

energia kantaa sinne asti!!!!

Ennenkaikkea nöyräksi teki se rohkeus, millä kaikki tehtiin. Ei ole helppoa heittäytyä ja näyttää tunteita ja itseään haavoittuvana, ei ole helppoa luottaa toisiin vaihtuvissa tilanteissa tietämättä mitä tapahtuu seuraavaksi - ja silti niin tapahtuu.

Ehkä kyse on unelmien tavoittelusta, ehkä ihmisenä kasvamisesta, mutta ehkä myös siitä vahvuudesta mikä ryhmässä kasvaa ja kehittyy. Ehkä kyse on siitä, että tälläisessä ryhmässä voimme yhdessä olla voimakkaampia kuin kukaan miestä yksinään olisi. Ehkä kyse on omien pelkojen voittamisesta, omien rajojen rikkomisesta ja toisaalta puhtaasta esiintymisen ilosta ja toisten kanssa tekemistestä!

Sillä näytteleminen ei todellakaan voi olla pelkästään pelkojen kanssa tanssimista - siihen liittyy niin paljon iloa ja voimaa ja energiaa, että sitä ei kokematta edes todeksi uskoisi! Se  koukuttaa ja kantaa ja kasvattaa ja vie mukanaan - niinkuin tänään nähtiin näiden innokkaiden harrastajien kanssa! Jo ajatus ensi kesästä kiihdyttää!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti