Meillä oli tänään harjoituksissa Somero-lehden päätoimittaja tekemässä juttua seuraavasta projektistamme - Kävisikö talvihäät?. Ihana toimittaja, ihana lehti ja ihanat näyttelijät - siis kaiken kaikkiaan mukava tapaaminen.Mutta toimittaja esitti lopuksi taas tosi vaikean kysymyksen: Mikä siinä näyttelemisessä viehättää? Miksi te teette tätä? Ymmärrettävä kysymys kun taas on kyseessä talviteatteri, eli esitys tehdään ulkona pakkasessa... ja tuulessa... ja kylmässä. Lumiukot ovat varmasti ne ainoat, jotka eivät yhtään palele tai edes pelkää kylmää... mutta niillä ei ole vaihtoehtoa, ne ovat tasan siellä minne olen ne tehnyt - oikeilla näyttelijöillä on periaatteessa vaihtoehto - heidän ei ole pakko intoutua näyttelemään ulkona.
Timo vastasi toimittajalle, että näytteleminen on loistava keino nollata kaikki muut asiat. Kun keskittyy roolin tekemiseen, ei voi murehtia työasioita tai muita. Ei voi kelata maailman murheita kun muistelee vuorosanoja. Ja yleensä harjoituksissa on vielä hauskaakin.
Voin tietysti itse lisätä siihen, että, niinkuin monta kertaa olen maininnutkin, teatterilaisista kasvaa kiinteä yhteisö, ikään kuin perhe, joka näkee toisensa haavoittuvana, arkana, rohkeana, voimakkaana ja heikkona. Joka jakaa ilon ja suren hetket, onnistumiset ja vähemmän hohdokkaat hetket. Ymmärtää sanoitta ja kantaa heikkona hetkenä. Ja koska tämä ei ole oikea perhe, ei se odota samoja tekoja arjessa kuin oikea perhe. Se on sillä tavalla helpompi hallita kuin oikeat sukulaiset. Ja sen voi oikeasti jättää jos se hiertää - toisin kuin oikean perheen. Se ikäänkuin antaa kaiken muttei vaadi mahdottomia.
Tämä meidän miniperheemme, neljä näyttelijää ja minä ohjaajana, teemme pikamatkan teatterin sydämeen ja ytimeen, jäädytämme itsemme jotta voimme tehdä sitä mitä rakastamme: tuoda teatteria näkyviin ja jakaa sitä muille!! Toivottavasti saamme mahdollisimman monen innostumaan kokemaan jotain ainutlaatuisen hassua ja hullua kanssamme: kesäteatteria taas talvella!! Siitä tässä on kysymys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti