perjantai 1. helmikuuta 2013

Valinnan vaikeautta

Tammikuu on viimeisiä aikoja kun kesäteatterit valitsevat tekstejään. Näyttelijävalinnat pitää tehdä pian ja harjoitukset saada alkuun -  teksti pitää siis löytyä ja pian! On mielenkiintoista seurata mitä tekstejä mikäkin teatteri valitsee - suurin osa pysyy hyväksi todetulla linjalla ja vain harva uskaltautuu uudistumaan.

Osalla teattereita valintaan vaikuttaa tosi paljon vakionäyttelijäryhmä - rooleja on oltava tietty määrä ja tietyn ikäisille. Toisaalta toiset valitsevat juuri oikealle ohjaajalle sopivat näytelmät. Toiset tuntuvat laskelmoivan kassamenestysten ja varman päälle.

Välillä tuntuu, että olisikin ihanaa valita tekstejä valmiista näytelmistä! Tottakai se, että kirjoittaa itse tekstit antaa paljon vapautta - voi kirjoittaa mistä tahtoo, miten tahtoo. Mutta kuinka ihanaa olisikaan antaa vastuu tekstistä jollekin toiselle. SAmalla se, että itse kirjoittaa lisää myös sitä vaaraa, että teatteri toistaa itseään - joskus ne omat tekstit tuntuvat kaikki samanlaisilta! Vaatii tosi paljon, että oiekasti uudistuu itsekin!

Toissakesänä keskustelimme Hämeenradiossa siitä, voiko kesäteatteri ottaa irskekejä vai ei. Olen edellen sitä mieltä, ettei kesäteatterin ole pakko olla pelkkää farssia - vakavampikin teatteri menee - jos teksti toimii eikä synkistele! Farssi on toki älyttömän vaikea taiteenlaji - ohjaajan virheet kostautuvat heti - mutta mahtuu suomen kesään muutakin!

Tiedän olevani mieluummin liiankin vakava käsikirjoittaja ja siksi tunnen aina suurta helpotusta jos katsomosta kuuluu iloista naurua! Mutta oeln myös äärimmäisen iloinen silloin jos joku vaivihkaa pyyhkii silmäkulmiaan!  Mutta jos kukaan ei jää pohtimaan näytelmää esityksen jälkeen koen olevani todella epäonnistunut!

Toivon, että ne teatterit jotka vielä miettivät ensi kesän ohjelmistoaan  ottavat rohkeasti haasteita vastaan ja laajentavat hieman reviiriään tuntemattaomaankin - liian tuttu on tylsää! Eläköön kesäteatteri!!!

1 kommentti: