Onhan tämä vähän ylellistä, että voin viettää kokonaisen kuukauden Portugalissa päätyönäni kirjoittaminen! Yleensä saan kotona varastettua tunnin tai pari kaiken muun työn ohella kirjoittamiseen - tuolloin menee ensin tunti 'orientoitumiseen' eli siihen,että yritän unohtaa pesemättömät pyykit, mankeloimattomat lakanat, siivoamattomat nurkat jne. - kotona ei koskaan työt lopu- ja sitten kirjoittamiseen jääkin se tunti.. Tekstistä tulee helposti pirstaleista, ajatuksista irtonaisia ja henkilöhahmoista.... no, hahmoja, ei aina eläviä olentoja..
Mutta kokonainen kuukausi ilman kotihuolia!!!! (Kiitos rakas mieheni, että hoidat koirat, kanat, kakarat!!!) Voin kirjoittaa juuri silloin kun siltä tuntuu, juuri niin pitkään kun haluan ja juuri siinä mielentilassa kun haluan - taivaallista!!! Tämän rauhan ja levon soisin kaikille kirjoittajille joskus. Jos olisin mies, minun vaimoni ehkä kotonakin huolehtisi, että saisin rauhassa kirjoittaa. Minun muusani ehkä pesisi ja silittäisi ne pyykit ja tiskaisi astiat sillä aikaa kun minä kirjoitan. Mutta koska minä olen se vaimo, täytyisi minun kirjoittaa niin hyvin, että voisin palkata itselleni vaimon-korvikkeen hoitamaan kaikki kotityöt (juuri niinkuin minä haluan, kyllähän se rakas mies toki osansa tekee! Mutta - anteeksi vaan - niin kuin keksi-ikäinen mies ne tekee!)
Nyt siis olen pihistänyt viimeiset vuodet kesälomiani ja syyslomiani ja vapaapäiviäni. Sullonut ne yhteen ja saanut aikaiseksi kuukauden kirjoitusrauhaa täällä kaukana. TPaljon asiassa on edesauttanut rakas pikkusisareni, joka ystävällisesti on ottanut minut nurkkiinsa kirjoittamaan!!!
Työnalla on ensi kesän näytelmä. Päähenkilönä on tälläkin kertaa mies, Pertti, ja hänen vaimonsa Saara, sekä heidän lapsensa Veera ja Kiira. Olen aikaisemmin jo yhden syksyn viettänyt Ilkan kanssa, ja jo silloin huomasin, että näillä miehillä on taipumuksena itse päättää elämästään. Minä olen etukäteen suunnitellut juonenkäänteet ja tapahtumat mutta sitten nämä miehet ottavat ohjat omiin käsiinsä ja tekevät minun näytelmille aivan mitä itse haluavat.
Nyt siis keski-ikäinen Pertti viettää kuukauden kanssani Portugalissa. Aamulla aina päätän, että tänään kirjoitan sitä ja tätä, mutta kun avaan tietokoneen ja ryhdyn töihin, huomaan, että Pertti on ajatellut asiat ihan toisin. Niin näytelmä sitten etenee - minä toivon yhtä ja Pertti sanoo toista... ja yleensä Pertti sanoo sen viimeisen sanan.
Mutta en minä viitsi sille hermostua, kun on muuten niin mukavaa. Jos Pertti heittäytyy oikein hankalaksi kirjoitan muuta - käänsin jo Roberta Grossin näytelmän Italialainen yllätys, kirjoitin muutaman kohtalaisen runon ja seuraavaa 'parisuhdekriisiämme' varten olen jemmannut yhden pääsiäisnäytelmän ja yhden koululaisten nettikiusaamisesta kertovan näytelmän - ei tule aika pitkäksi - ei Pertin kanssa eikä ilman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti