Joskus sitten törmää esityksiin jotka eivät järisytä. Jotka jättävät tyhjäksi ja kylmäksi. Usein näitä ovat ne hetket kun runoilijat itse ´lausuvat´ runojaan. Eli siis lukevat ääneen. Varmasti sisäinen ääni kertoo heille mitä he ovat ajatelleet runoja kirjoittaessaan mutta jotenkin vaan he onnistuvat pilaamaan hyvätkin runot. Anteeksi. Mutta siltä minusta tuntuu. Eivät kaikki runoilijat ole helilaaksosia jotka onnistuvat rakentamaan runoista ja esityksestä toimivan kokonaisuuden. Usein tulee karmea myötähäpeä ja onneton yliselittämisen vaikutelma kun hyväkin runo muuttuu piinaksi huonosti esitettynä.
Joskus sitten törmää lausujaan joka vaan ei osaa lausua. Joka paatoksella ja kovalla äänellä yrittää peittää tunneskaalan kapeutta, joka ei tunnu itsekään sisäistäneen runon sisintäolemusta. Ulkoaoppiminen ei takaa käsittämistä. Eikä huutaminen tulkintaa. Harmittavaa oli taas kuunnella 'krapulapäivän runovalinnat' huonosti lausuttuna. Ei se paljon paranna, että lausujana on mies. Vaikka siitäkin tuntuu saavan lisäpisteitä.
Onneksi minä saan yleensä tehdä töitä ihanien ja osaavien lausujien kanssa. Naisten jotka haluavat oppia ja kehittyä. Jotka hakevat runon sanomaa ja haluavat välittää sen muille - vaikkei runo olisikaan oma lempiruno. Lausujien, jotka siirtyvät pois mukavuusalueeltaan jos runo sitä vaatii. Kiitos teille. Kiitos siitä, että saan olla osa matkaanne ja oppia paljon itsekin siinä samalla!!!! KIITOS LEENA, ULLA, LEENA, MARJA-LEENA, SEIJA, SIRPA JA PÄIVI!! Olette rohkaita, luovia ja nöyriä oppimaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti