torstai 12. joulukuuta 2019

Tukkijätkät, vanhat saappaat, kesäteatterin elementit nyt

Käsittämättömän äkkiä on taas aika kirjoittaa uusi näytelmä. Tai kaksi. Juurihan olin tässä samassa tilanteessa. Vuosi sitten. Ja taas olen täällä Sintrassa tietokoneeni kanssa. Kirjoittamassa. Ehkä muut näytelmäkirjailijat voivat vain avata koneensa, tai ottaa kynän käteensä ja ryhtyä kirjoittamaan mutta minä huomaan olevani pitkäkestoisen prosessin keskellä.


Näytelmä lähtee itämään ihan käsittämättömän pienestä idusta. Joku sanoo oikean sanan jossain joka jää itämään, tai näen kuvan tai patsaan joka resonoi sielussani jotain. Tai tuoksu tuo ajatuksen mieleeni. Ja siitä se sitten lähtee. Se näytelmä.

Monta kuukautta päässäni sitten pyörii ihmisiä, tilanteita, tunteita. Monta yötä pyörin saamatta unta. Monta yksinäistä lenkkiä täytyy tehdä kun ihmiset päässäni haluavat saada äänensä kuuluville. Ja minä yritän keskustella heidän kanssaan, johdattaa heidät eteenpäin, tilanteesta toiseen. Esittelen heidät toisille ihmisille ja toivon heidän ystävystyvän.

Varmasti kaikki kirjoittajat tietävät, että suunnitelma ei sitten aina kuitenkaan vastaa todellisuutta. Että henkilöt päättävät itse kohtaloistaan. Että käsikirjoitus etenee välillä yllättävästikin. Että huomaa kirjoittavansa jotain muuta kuin oli suunnitellut. Joskus se on todella hyvä juttu, joskus taas haluaisi innokkaasti johdatella käsikirjoitusta haluamaansa suuntaan. Ihan turhaan, ainakin minun kohdalla. Minun käsikirjoitukseni etenevät ihan oman tahtonsa mukaan. Mutta etenevät. Se on sentään hyvä se.  Aina kun kaksi tai useampi kirjoittaja puhuu teksteistään, tämä sama hämmästys nostetaan esille: että se käsikirjoitus sitten päättikin lähteä ihan eri suuntaan. Että ne henkilöt sitten päättivätkin tehdä jotain muuta kuin olin suunnitellut.

Tämän takia tuntuu välillä hassulta, että sitten kun teksti on valmis me käsikirjoittajat suhtaudumme siihen niin omistavasti. Sitten väitämme suunnitelleemme jokaisen sanan. Että mitään ei saa muuttaa. Että ohjaaja tai näyttelijät eivät saa mennä pilaamaan minun tekstiäni.

Minun? Missä vaiheessa se sitten muuttuu minun tekstiksi kun luomisvaiheessa tuskailen sitä miten henkilöhahmot kuljettavat juonta minun tahdostani riippumatta. Missä vaiheessa niistä sanoista tuli niin tarkkaan harkittuja? Ihan muuten vaan kyselen......

Mutta nyt siis olen siinä ihanassa tilanteessa, että pyörittelen sanoja ja hahmoja ja yritän saada näytelmiä kasaan edes jotenkin suunnitelmieni suuntaan. Katsotaan miten käy. Toivottavasti hyvin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti