Marraskuun Akuutti ohjelmassa mietittiin luovuuden supervoimaa, sitä, miten kulttuurilla voidaan taistella elämän kolhuja vastaan. Yhtenä esimerkkinä ohjelmassa oli harrastajateatterissa masennusta korville lyövä harrastajanäyttelijä. Oli ihanaa kuulla, kuinka hän totesi harrastajien pitävät yhtä, kannustavan toisiaan ja löytävän keinoja oman arjenkin pyörittämiseen.
Rooleissa esiintyminen antaa mahdollisuuden ikäänkuin kokeilla vaihtoehtoisia elämiä, esiintyä ujona tai rohkeana, sanavalmiina tai arkana, ihan roolista riippuen. Samoin voi kohdata erilaisia tunteita ja reagointitapoja - vieraammastakin roolista voi löytää yllättiviä apuja omien kokemusten ja tunteiden hallintaan.
Harrastajanäyttelijälle voi kuitenkin olla aluksi todella vaikeaa heittäytyä uuteen lähestymiskulmaan- omat rutiinit ja mukavuusalueella pysyminen ovat vahvasti rajoittamassa. Ja taas siis kerran nostan
Ei mikään harrastus kuitenkaan pelasta ihmistä joka ei halua tulla pelastetuksi. Ei kukaan opi mitään uutta jos ei halua oppia. Ei kenenkään masennus parane ennenkuin itsellä on oikea halua sen voittamiseen. Ei edes harrastajateatteri tee ihmeitä. Eikä kesäteatteri sinällään ole mitään tearapiaa. Näytteleminen ei vapauta masennuksesta sinällään - stressaantuneelle se voi itseasiassa nostaa kaikki möröt pintaan. Kun roolia varten etsii tunteita itsestään - niin tunteitahan silloin nousee pintaan jos niitä on!
Mutta hänelle, joka etsii oikeasti kehittävää, innostavaa, vaativaa, mukaansatempaavaa ja paljon antavaa harrastusta, kesäteatteri on ihan huippu juttu. Suosittelen. Lämpimästi. Teatterista saa voimaa ja rohkeautta omaan elämään. Itsetuntemus kasvaa kun reflektoi omia tunteitaan ja suhdettaan rooliin, vastanäyttelijöihin ja ohjaukseen. Eikä tähän harrastukseen kyllästy - uusi näytelmä tuo aina uusia haasteita, yllättäviä tunteita ja joka kesä oppii uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti