Suuria pettymyksiä, mahtavia onnistumisia

Meidän  osalta kesäteatterikesä on ohi ja nyt ehtii jo vähän miettimään miten meni. Menikö kaikki niinkuin pitikin vai tuliko isoja yllätyksiä? Ollaanko innolla menossa kohti ensi kesää vai ollaanko laittamassa pillejä pussiin? Uskotaanko vielä teatterintekemiseen vai vaihdetaanko alaa lopullisesti?

En koskaan uskonut kokevani tälläistä kesää, eikä varmaan kukaan muukaan uskonut. En koskaan luullut näkeväni päivää jolloin liput tilanneet ryhmät yksi toisensa jälkeen peruuttivat tulonsa. 

Sitä varsinkaan en uskonut näkeväni, että koko näytöksen varannut ryhmä vaan jättää tulematta. Mitään ilmoittamatta. Enkä sitäkään uskonut näkeväni, että kesäteatteri otetaan kuolemanvakavasti.

Mutta nyt tämäkin sitten on koettu. Ja enemmän.

Kaikesta voidaan toki syyttää koronaa. Ja syytetäänkin. Mutta ihan kaikkea ei sekään selitä.  Korona ei selitä sitä, että lyttäämme näyttelijät, olemme itsekkäita ja epäkohteliaita. Korona ei selitä sitä, että syytämme toisiamme omista ongelmistamme. Ei mitenkään. Korona ei selitä sitä, että jätämme varatut liput lunastamatta mitään ilmoittamatta!

Meidän teatterin johtavana ajatuksena on alusta lähtien ollut, että kesäteatteriin täytyy voida tulla kokeilemaan omia rajoja, ylittämään itsensä, niinkuin sanotaan. Niin näyttelijät kuin yleisökin. Siksi on aina niin surullista, kun jokaista näyttelijää arvioidaan ammattilaisen mittarilla. Ikäänkuin jokaisen harrastajan kuuluisi olla valmis näyttelijä. Ikäänkuin harrastajanäyttelijä ei saisi koskaan epäonnistua. Kyllä niin toivoisin, että ymmärrystä riittäisi niin yleisöltä kuin näyttelijätovereiltakin. 

Ymmärrän tottakai, että on kivaa mennä teatteriin missä esitys onnistuu täydellisesti, missä kaikki: käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijät, kahvio, parkkipojat ja ilma on täydellistä. Ja useinhan meillä niin  tietysti onkin :). Siis yleensä. Siis lähes aina.

Silti toivoisin, että sen kerran kun joku näyttelijä tai ohjaaja tai joku muu ei onnistu täydellisesti, olisi ihanaa, jos muut kannustaisivat, tsemppaisivat. Olisivat iloisia siitä, että pelosta huolimatta yritämme.

Tottakai olen onnellinen siitä, että kun oikeesti kaikki osuu nappiin niin koko esitys nousee lentoon ja pysyy mielessä vielä seuraavanakin päivänä. Tottakai se on kesän huippu juttu! Kun yleisö istuu esityksen jälkeen paikallaan eikä malta nousta katsomosta olen nöyrän kiitollinen ja onnellinen ja kaikkea mahdollista. Luonnollisesti. Näitä onnistumisen hetkiä  on onneksi tähän kesään mahtunut monta.

Ne surulliset yksinäiset hetket kun joku jää oman epäonnistumisensa vangiksi vaan painavat niin paljon enemmän, että niiden unohtaminen on hidasta. Näyttelijän ammatti on haastava. Kilpailunkeskellä eletään koko ajan. Rooleista voidaan joutua taistelemaan raadollisestikin. Mutta haloo -

harrastajateatterissa? HARRASTUKSEN parissa pitäisi voida nauraa, iloita, kasvaa ja kehittyä virheidenkin kautta.

Mutta todellakin haluan lausua isot kiitokset tämän kesän yleisölle - mahtavia ihmisä katsomossa ilta toisensa jälkeen. Vaikka omat esityksemme ovat olleet hyvinkin erilaisia toisiinsa nähden, kaikkien yleisö on ollut tasaisen myötäelävää ja innostunutta. Kiitos siitä. Kiitos kun olette käyneet ja kertoneet omiakin tarinoitanne, jakaneet omaa elämäänne meidän kanssamme. Sukeltaneet omiin muistoihinne ja tehneet historiasta elävää. KIITOS!

Ja juu, kyllä vaakakuppi meidän osaltamme kallistuu sinne jatkamisen puolelle. Kyllä hankalissa zoom-harjoitusolosuhteissakin syntyy mukavaa teatteria, kyllä meillä on niin lahjakkaita ja rohkeita tekijöitä että sääli olisi jättää ne käyttämättä!! Ja monta tarinaa on vielä kertomatta. Ja uusia innostavia ideoita on syntynyt kesän mittaan joita on ihan pakko päästä kokeilemaan.