Yksi vaikeimmista jutuista teatterin tekemisessä on lippujen hinnoittelu. Oikeesti. Niin mielellään sitä antaisi yleisön tulla ilmaiseksi katsomaan mitä me ollaan tehty. Ja joka vuosi joku katsoja tämän toiveen esittää ääneenkin. Että ettekö voisi vaan tehdä kun tulee niin kalliiksi tulla katsomaan. Varmasti tuleekin.
Mutta aika kalliiksi tulee se tekeminenkin. Yksi ihana rouva kertoi hartaudella viime kesänä, kuinka silloin kun hän oli nuori tykättiin näyttelemisestä niin paljon, että koko vuosi harjoteltiin ja sitten yhdessä talkoilla tehtiin esitys ja kahvitkin. Kuka vähän maalas lavasteita, kuka vähän leipoi pullaa kahvilaan ja kuka vähän ompeli näyttelijöille pukuja. Eikä kenenkään tarvinnut mistään maksaa. Että eikö mekin voitaisi vaan yhdessä tehdä ja ilmaiseksi muille tarjota?
Kaunis ajatus. Tosi kaunis. Ja välillä tuntuu että vähän niin me tehdäänkin. Minä vaan vähän leivon pullaa kahvilaan, vähän vaan kirjoitan näytelmää ja vähän vaan ohjaan ja näyttelijät vähän vaan tulee ja näyttelee....
Mutta kun se isompi osa meistä haluaa, että siitä esityksestä myös ilmoitetaan etukäteen. Mielellään monta kertaa ja mieluiten vähintään kahdessa sanomalehdessä. Ja toisaalta olisi kyllä paljon helpompaa jos olis tehty semmoset esitteet, painetut siis, mitkä vois ottaa mukaansa. Tai ainakin ne nettisivut tarttis olla selkeet ja helpot ja hyvin ajantasalla. Ja mukavaa olisi, että kahvilassa olisi vähintään pullaa ja suolasta ja kahvia ja limpsaa ja mehua ja sitten myös makkaraa ja sinappia ja ketsuppia. Ja jos on lämmin ilma niin jäätelö olis kyllä aika tärkeetä. Ja kyllä niitä autoja täytyisi olla parkkipaikalle jonkun ohjaamassa. Ja kyllä kyltit tarttis olla tienposkessa ohjaamassa, että missä se teatteri on. Ja missään sateessa me ei haluta istua, joten eikös voisi olla katto katsomon päällä? Ja eihän me mitään kuulla jos ei ole äänentoistoo! Ja näyttelijöiden tarttis kyllä olla vähintään ammattilaisten tasoisia! Kamalaa jos huomaa, että ne näyttelee - tai siis ihan hirveetä jos ne unohtaa jonkun vuorosanansa! Ja musiikkia olis tosi mukava olla. Kyllä se tuo elävyyttä kun on elävä orkesteri ja kunnon laulajat. Ja olis tosi hienoo, ettei aina niitä vanhoja retkutuksia vaan uutta, tähän näytelmään tehtyä musiikkia. Ja tanssiakin vois olla- Se on hienoo kun kymmenet näyttelijät liikkuu yhtäaikaa musiikin tahtiin.
No on on. Koko ajan vaan kuulen kun sataset kilahtaa pois teatterilta jonkun muun taskuun. Sillä edes se pullan leipominen ei oo ilmaista. Vaikka kuinka olis omat kanat ja ne munis hyvin. Kun se sähkökin pitää maksaa millä ne pullat paistetaan.
Joten, rakas ihana rouva joka kävit meillä viime kesänä teatterissa muistelemassa omaa nuoruuttasi. Kateeksi kävi. Se innostus ja lämpö millä vieläkin muistelit omaa ihanaa teatterikesääsi silloin kauan sitten. Siihen mekin pyrimme omassa teatterissamme, samoihin ihaniin muistoihin ja kokemuksiin.
Mutta joudumme valitettavasti miettimään tarkasti kuinka monta euroa laitamme lipun hinnaksi ensi kesänä. Jotta voimme tehdäkin sitä teatteria. Niin hyvin kuin mahdollista. Jotta yleisö voisi nauttia miettimättä vesisadetta tai muita ongelmia. Me niin tykätään tehdä tätä ja jakaa tätä yleisön kanssa. Uhraamme paljon esitysten eteen ja toivomme sen näkyvän esityksessä niin, että mielellään maksaa sen lipunhinnan mikä mahdollistaa tekemisemme jatkumisen.
Mutta siis helppoahan se hinnoittelu ei tälläkään alalla ole!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti