lauantai 22. maaliskuuta 2014

Esitys syntyy

Viime viikolla oli ensimmäiset lukuharjoitukset - mukana toisilleen tuttuja ja tuntemattomia näyttelijöitä - tästä syntyy tiivis yhteisö kesäkuuhun mennessä. Toivottavasti. Jos tämä ryhmä ei hioudu yhteen näkyy se heti ensi kesänä yleisölle. Ammattinäyttelijät voivat huijata ja vetää esityksen rutiinilla läpi vaikkeivat edes tulisi toimeen keskenään, mutta harrastajat eivät yleenäs tähän pysty. Kaikki keskenäiset tunteet näkyvät näyttämölläkin.
Onneksi tämä ryhmä tuntuu siltä, että varmasti tulevat hyvin toimeen keskenään ja jopa viihtyvät yhdessä. Kunhan ohjaaja osaa antaa tilaa ja kannustusta. (Lue= pysyä pois jaloista). Kunhan tulevat ohjaajan kanssa toimeen - sekin kun näkyy näyttämöllä jos ei kestä ohjaajaa:).

Tämä on siitä ihana kesä, ettei minun tarvitse itse näytellä ja ohjata samassa näytelmässä. Viime kesänä yhden näyttelijän peruuttaessa tulonsa ihan viime hetkillä jouduin itse sekä rooliin että ohjaamaan, enkä tykännyt siitä yhtään. Tuntui etten voinut kunnolla näytellä kun täytyi keskittyä toisten suorituksiin. Ja joku näyttelijöistä sanoi sen olleen tosi hankalaa kun sitten siirryin näyttämölle. Mutta nyt ei siis sitä ongelmaa ole.

Toisaalta tämä on tosi haastava aikaa kun yhtä aikaa on niin monta projektia työnalla: Siis saanko luvan -aikuisten näytelmä (ensi-ilta 7.6), toimintakeskuksen äitienpäivä juhlan esitykset (toukokuun alussa), Jokivarsien lausujien 5-vuotis esitys täytyy tehdä ja Kisällikerholla on ensi-ilta 17.6 merirosvonäytelmällä!! ja sitten näyttelen itse Oskarin Unelmissa Kyläsepällä (heinäkuussa ensi-ilta). Näiden kaikkien esitysten harjoitusaikataulujen yhteensovittaminen muun työn ohella on pienoinen prosessi sekin:).

JA koko ajan tekisi mieli tehdä lisää... haluaisin tosissani tehdä oman lausuntaillan (jos vieläsaisin Ellun ja pianon innostumaan tekemään yhteisesitysken...!!) - muutamia hyviä tekstejä olen jo löytänyt ja aiheita pyöritellyt.... olisi välillä ihanaa tehdä itse! Ryhmän tekemiset kun on helposti kompromissin kompromisseja -itse voisi ottaa aivan erilaisia haasteita.... No, katsotaan, uskallanko tehdä unelmasta totta ja sopia Elinan kanssa aikatauluista....... Tai puhua Mirjaa toiseksi ....  Jään itsekin odottamaan mitä tästä syntyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti