keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Kulttuuri on hengenvaarallista?

 Lähes jokainen myöntää, että korona on vaarallinen, vältettävä tauti. Sen leviämistä tulee vaikeuttaa niin paljon kuin mahdollista. Sitä tulee varoa. Se täytyy tavalla tai toisella saada kuriin ja nujerrettua. Tuskin kukaan on eri mieltä tästä asiasta.

Siitä voimme sitten jo ollakin erimieltä, miten on mahdollista, että tämä vaarallinen tauti ei leviä silloin, kun ihminen istuu ravintolassa tai kahvilassa tai ruokalassa ilman maskia syömässä. Miten se virus tietää, että ihmisellä on ruokaa lautasella eikä hyppää ihmisestä toisee silloin? Miten se virus tietää, että ihmisellä on maitoa suussa eikä hyppää ihmisestä toiseen silloin? Käsittämättömän viisas virus.

Se sama virus tietää nimittäin, että kun ihminen istuu hiljaa paikallaan, maski naamalla, kaukana
toisista ihmisistä, kuunnellen joko musiikkia tai teatteria, niin juuri silloin se virus hyppää yli kaikkien turvavälien ihmisestä toiseen. Siis todella ÄLYKÄS virus, eikö?

Ehkä ihmisen hormonitoiminta ja muut vastaavat rauhoittuvat kulttuurikokemuksen ansiosta niin paljon, tai ihmisen keskittyminen antaa tilaa virustoiminnalle siten, että juuri tässä tilanteessa virus voi toimia ja kaikista turvavarusteista ja käsideseistä huolimatta se virus aktivoituu ja ottaa superloikkia (siis yli 2 metriä) ja kiiruhtaa ilkeästi ihmisestä toiseen.

Mutta siis ruuanhaju ilmeisesti estää virusta toimimasta aktiivisesti? Vai onko se se puheen sorina ruokaravintolassa mikä virusta estää liikkumasta? Vai pelkääkö virus itsekin ihmistä joka suu ammollaan ilman maskia ahmii vatsansa täyteen? Ei turhaan puhuta älykkäästä viruksesta!

Olkoon nyt virus kuinka älykäs tai tyhmä tahansa, ihmisen älykkyyttä ei voida kehua kun se uskoo tähän näkemykseen viruksen sielunelämästä. Sillä minä epäilen, ettei viruksella kauheasti ole sielunelämää, että virus leviää kun voi, että virus sitten taas ei leviä kun ei voi. Ja jos ihminen istuu paikallaan kaukana muista ihmisistä maski naamallaan, lienee todella epätodennäköistä, että se virus siitä mihinkään hyppäisi.

Olen koko viime vuoden taistellut sitä ajatusta vastaan, että koronarajoituksissa tulee näkyväksi meidän ennakkoluulomme ja arvomme. Olen halunnut uskoa, että asiantuntijat ja poliitikot ovat fiksuja, puolueettomia, tasapuolisia järkeilijöitä, jotka perustavat päätöksensä faktoille. Mutta kun ne poliitikot ja asiantuntijat tuntuvat koko ajan toimivan järjenvastaisesti, omien uskomustensa mukaisesti, en mitenkään enää pysty välttymään ajatukselta, että tässä kaikessa näkyy puolueellisuus ja epäluuloisuus ja ... no.. kapea-alainen  maailmankatsomus... Anteeksi.

Kulttuurin eheyttävä vaikutus ihmisille on todennettu jo monien vuosisatojen ajan, monilla eri mittareilla mitattuna. Monipuolinen kulttuuri vahvistaa demokratiaa, tasa-arvoa, aloitekykyä ja posiviivista minäkuvaa. Kultturi antaa keinoja käsitellä vaikeitakin asioita. Kulttturi antaa väylän tunteiden läpikäymiseen. Kulttuuri helpottaa ahdistusta. Ja yksinkertaisesti myös tuottaa hyvää oloa!

Mitä nyt sitten tehdään kun maailmaa kohtaa todella suuri uhka ja ahdistus? Kielletään kulttuuri!? Mitä tehdään kun poliitikot pelkäävät ja ovat epävarmoja? Kielletään kulttuuri!? Eikö nyt ole selvää järjen köyhyyttä olla käyttämättä näin vaikeassa tilanteessa hyödyksi sitä mikä voisi tuoda lohtua ja jopa kenties rauhoittaa ihmisiä? Eikö nyt ole järjen köyhyyttä rajoittaa juuri sitä toimintaa mikä toisi uusia näkökulmia, luovaa ajattelua ja eteenpäin pyrkivää tekemistä? Haloo??????????

Kuinka paljon täytyy kaikkien väkivaltatilastojen ja pahoinvointimittareiden kasvaa ennenkuin tajuamme, että ihminen tarvitsee kulttuuria voidakseen hyvin? Ihminen tarvitsee siis kaikenlaista kulttuuria, ei vain suoratoistopalvelun tuottamaan yksipuolista valmiiksi naurettua nauhoitettua viihdettä!

NYT on se hetki kun en enää usko meidän päättäjien kykyyn olla tasapuolisia ja rohkeita. Nyt on se hetki, kun jokaisen meidän tulisi vaatia niitä oikeita päätöksiä. Suojella täytyy, tottakai. Varoa täytyy, tottakai. Mutta sitten tulee myös miettiä mitkä ovat oikeita uhkia ja mitkä vaan ennakkoluuloja ja patoutumia. 

Virus ei haista ruokaa. Virus ei näe maitoa ihmisen suussa. Virus liikkuu kun voi. Kun turvaväleistä ja hygieniasta huolehditaan virus EI liiku. EI edes konsertissa tai teatterissa. 



2 kommenttia:

  1. Tässä kaikessa toimii tämä sanonta "pois silmistä pois mielestä". Miten perheet, jossa vanhemmat tekevät etätyötä ja muutoma jälkeläinen käy koulua samassa asunnossa ja tilassa. Nuorison pitäisi olla ammatti- tai jatko koulutuksessa. Tässä tapahtuu korvaamattomia virheitä. Valjennetään luokkia ei suljeta. Teatterien katsomot väljennetään. Näytöksiä lisätään.Taidenäyttelyn järjestäminen ja musiikin esittäminen eivät pitäisi olla ongelma. Avokonttorit muutetaan konttoreiksi, rakentamalla väliseiniä. Tähän ej...ej ...ej kulttuuriin turvallisia kevennyksiä. Hyvä puoli on se että kaupunkilaiset ovat löytäneet maaseudun rauhan. Viime vuoden näytös "Vieraat saappaat" oli malli esimerkki onnistuneesta korona ajan teatterista. Katsomo ei ollut täynnä, mutta tunnelma hyvä. Pääsylippu tulot jäivät varmaan vajaaksi, mutta "me" yleisö saatiin sielun ruokaa.

    VastaaPoista